Sivut

lauantai 25. helmikuuta 2012

Eka totaalihuolto omille geelikynsilleni

Nyt saa sitten luvan kanssa ihan vähän tirskua. Kylläpä olikin vallan metkaa huoltaa omia kynsiä, erityisesti oikean käden kynsiä vasurilla. Viilaamisen sain sujumaan jo ihan hyvin, mutta entäs sitten se valkoisen ranskiskärjen geelaaminen... Vakaus ei ole vasemmassa kädessä ihan samaa luokkaa kuin oikeassa, jos ei se nyt siinäkään ole ihan priimaa aina :D. Tutisevia ranskisrajoja ja eriparisia smile lineja luvassa *ja tää lähtee nyt nurkkaan häpeämään*

Tässä siis huollon tulos (epäreilusti minikuvana julkaistuna ;D):




Osaan kynsistä jäi vielä vanhaa valkoista tippiä alle, mutta valkoinen geeli tuli siis kaikkiin kuitenkin päälle. Nuo valkoiset tipit olivat kauniit, mutta muuten aika fiasko, ainakin minun käytössäni (huomioidaan, että olen kahden pienen lapsen äiti ja mm. pesen, puen ja pyykkään siis aikalailla). Tein kynsien kärjistä vielä aika ohuet ja se oli myös virhe. Tipit eivät sattuneet minun omien kynsieni muotoon ollenkaan hyvin ja näin ollen kynnen ja tipin väliin jäi rakoja (=lian kerääjiä). Tipeistä napsahteli myös paloja pois kynnen reunoista. Ihan toista luokkaa siis kuin Cesarsin Profi Expert -tipit, jotka on joustavia ja helppo liimata melkein kynnen kuin kynnen muotoon.


Geelasin vasemman käden ensin ja laitoin Cesarsin valkoista geeliä kärkiin. Tuskastelin sen kanssa, kun se tekee niitä kirottuja ilmakulpia kovettuessaan, jos geeliä on yhtään enempää kuin minivähän. Vasta vasurin jälkeen muistin, että sain CesarsShopista kokeiltavaksi Baehr-ranskisgeelin. Voi autuus, mikä riemu!! Kuplat oli poissa, jipii! Tämän geelin kovettamisesta mulla ei tosin ollut ohjetta ja testin perusteella sanoisin, että tämä kaipaa pidemmän, kuin 2 min kovettamisen. Lieköhän olen oikeassa?


Täysin salonkikelpoiset näistä kynsistä ei tullut, mutta menee kyllä, kunhan ei tihrusta liian läheltä. Tein myös näillä kynsillä ultimate-keilaustestin, eli kokeilin, miten geelikynnet kestävät keilaamista. Tulos tässä:



Melko hyvin siis. Edelleen mulla oli aika ohuet nuo kynnen kärjet, joten jos olisin ollut kaukaaviisas ja tehnyt niistä vähän napakammat, ei olisi näitäkään murtumisia varmaan tapahtunut. Luonnonkynsillä en suostu lähtemään keilaamaan, koska onnistun aina rikkomaan kolmesta "keilapallosormesta" vähintään kaksi kynttä, eli peukalon ja nimettömän. Sikäli harmillista, koska keilaaminen on minun mielestä tosi hauskaa puuhaa ja ihanaa ajanvietettä ystävien kanssa (niinkuin eilen <3).


Tässä vielä vertailun vuoksi geelikynnet valmiilla valkoisilla tipeillä...



...sekä itse tehtynä oikealla ja väärällä kädellä (osassa kynsiä tipit, osassa geelaus oman
kynnen päällä) :P


4 kommenttia:

  1. Siis nämähän on ihan mielettömät!! En mä ainakaan erota mitään oikean ja vasemman käden välillä. Molemmat tosi hienot ja paaaaaljon paremmat kuin ne, mitä mä itselleni yritin väsätä tossa pari viikkoa sitten :D Kärjistä yli ihan ällöpaksut, joten viilasin niitä ohuemmiksi, joten tulos olikin koko valkoisen ranskiksen menettäminen. Millä oot saanu noi smile linet noin upeiksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos :). Jälleen valloillaan kriittisyys omia tuotoksia kohtaan.
      Jos olisin iljennyt laittaa isommat kuvat, niin oikean käden smile lineista näkisi tärisevää reunaa ja toiselta sivulta linet on syvemmät kuin toiset. Toisaalta oikeaan ei myöskään jäänyt tippejä kuin peukaloon ja pikkurilliin ja onhan luonnonkynsien geelaaminen muutenkin erilaista (kynnet kaartuu erilailla).

      Levitän ranskisgeelin ihan pienen pienellä dotting toolilla, eli en käytä siinä kohtaa sivellintä ollenkaan. Geeliä pitää olla myös tosi vähän. Rakennan kynnen muodon vasta sitten geelatun kärjen päälle (alle ihan ohut kerros geeliä koko kynnelle). Tosi pikkutarkkaa hommaahan se kärjen geelaaminen on, varsinkin näin aloittelijalle :).

      Poista
  2. Muistan elävästi omat ensimmäiset rakenteet ja nimenomaan tuon oikean käden räpeltämisen vasurilla. Tuossa kyllä vasuri kehittyy treenaamalla, pystyn tällä hetkellä väsäämään jo ruoskalla kuvioinnitkin omaan oikeaan käteen. :)

    VastaaPoista
  3. Nämähän on todella upeat! Itse en ole koskaan ranskalaista geelausta tehnyt juuri sen haparointipelon takia, mutta jos näin hyvää jälkeä on mahdollista saada, voisin itsekin joskus uskaltaa :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...