Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsien ja kynsien hoitaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Käsien ja kynsien hoitaminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Nerokas keksintö: Lumene Express Nail Polish Remover

Vallan myöhäisheränneenä pääsin tarttumaan ekaa kertaa dippausputsariin aka kynsilakanpoistoainepulloon, jonka sisällä majailee tullo vaahtomuovia ja kynsilakanpoistoainetta.  

Tarina meni näin:

Ihanaakin ihanampi kälyni tektsasi mulle töihin (juuri sinä päivänä, kun en ollut ehtiyt lounaalle) kysyäkseen, onko illalla menoa ja jos ei, niin hän tilaisi anopilta koko sakille päivällisen. Vaihtoehtona oli siis sännätä töistä toiselle puolelle kaupunkia hakemaan lapsia ja huristaa pikana hellan ääreen väsäämään nälästä kiukkuisille lapsille apetta tai pakata jälkikasvu turvaistuimiin ja ajaa suoraa päätä anopin maittavien patojen ääreen. Hmmm, kumman ottais. o_O

Tuo samaa sukunimeä kantava huomaavaisuuden aarre toi mukanaan pullon Lumene Gloss & Care Express Nail Polish Remover kynsilakanpoistoainetta ja tuumasi, että voisin kokeilla sitä ja kirjoittaa aiheesta blogiini. Häntä kun vähän närästää, ettei SanNails tuota sisältöä hänen toivomassaan tahdissa että rakas harrastukseni on painunut hitusen verran unholaan.

Testailimme putsaria naurujen kera yhdessä ja seuraavana päivänä kipitin hakemaan oman poistoaineeni kaupasta. Juttunne olette ansainneet, Lumene sekä kälyni. :)


Tämän asetonittoman ja parabeenittoman kynsilakanpoistoaineen ideana on tökätä sormi sisälle pulloon ja pyöräyttää sormea pullossa (tai pulloa sormen ympärillä :P ). Vanulappuja ei tarvita ja lakat puhdistuvat kynnestä oikeasti todella helposti ja nopeasti. Dip & Go :D.



Pullon sisällä on vaahtomuovipala, jonka keskellä on tähtimäinen aukko. Vaahtomuovi muodostaa siis pulloon siivuja, jotka pyyhkivät kynttä tehokkaammin.


Testasin lakkaa seeprakynsiini, joissa oli kaksi kerrosta duochrome-värilakkaa, kahdet leimat, töpöteltynä hologrammilakkaa sekä yksi kerros päällyslakkaa. Ihan hyvä setti tavaraa siis.

Lähtötilanne on tässä:


Työnsin sormen pulloon ja kiersin pulloa kierroksen myötäpäivään ja kierroksen vastapäivään. 



TIlanne näytti tältä:

Sama setti uudelleen ja tilanne tämä:

Kolmannen pyöräytyskerran jälkeen kynsi oli puhdas, jopa geelin kasvurajan kohdalta, mihin yleensä jää viimeiset rippeet roikkumaan. Sormi oli myös mukavan kosteutetun tuntuinen, ja melko voimakas tuoksukin hälveni miedoksi aika pian. Käytän yleensä Dependin sinistä tai Lidlin Cien-poistoainetta ja niistä kuivuu ihoon kumma valkoinen pinta, joten käsipesulle on suorittava heti välittömästi. Tästä poistoaineesta ei sitä tuntua jäänyt (vaikka toki menin kyllä pian pesemään käteni). 

Pullon riittoisuudesta mulla ei ole vielä käsitystä, mutta aion vetää korkkiin tussilla viivan jokaisella lakanpoistokerralla ja laskea käyttökerrat. Uskoisin tämän toki olevan käytössä huomattavasti tyyriimpää, kuin tavallisen putsarin käyttö, mutta joskushan helppous ajaa ohitse. Tai jos ei sattuu olemaan köyhä lakanpoistoaineen suurkuluttaja :D. 

Glitterlakkoja en aio tähän pulloon työntää, koska olen Annien loistavasta Maybellinen vastaavan tuotteen arvostelusta lukenut, että glitterhiput tahtovat palata myöhemmin iholle tuolta pullosta. Mullahan ei kovin usein glittereitä nähdäkään ylipäänsä, joten hoitakoon joku muu sen testin minun sijaani. :).

Panin myös merkille, että kynnen painaminen vaahtomuovia vasten ei ole hyvä idea, koska koko sormi kastuu läpimäräksi lakanpoistoaineesta. Hetken hauduttelun sen sijaan uskon antavan hyviä tuloksia, jos lakka on oikein tiukassa.

Suosittelen (ainakin ehtimäni kolmen testikerran perusteella) tätä tuotetta hyvillä mielin, jos ei n. 10 € hinta hirvitä. Omani ostin Emotionista, mutta eiköhän näitä saa myös lähes kaikista kosmetiikkamyymälöistä ja isommista marketeista.

Onko tuote sulle jo tuttu? Tai Maybellinen vastaava? :)





lauantai 25. tammikuuta 2014

Täsmäisku kuiville käsille ja jaloille

Koko syksy ja talvi on mennyt valitellessa kuivuvaa ihoa käsissä ja jaloissa. Välillä on tuntunut, että mitä enemmän rasvaan ja öljyän, sitä enemmän iho janoaa kosteutusta ja samalla kuivuu. Reilu vuosi sitten koin samanlaisen ilmiön öljytessäni kätilön ohjeesta nahkaansa luovaa poikavauvaani Ceridal-öljyllä: pojan iho ei parantunut ja oma oikeä käteni - siis se, jolla pojan ihoa öljysin - kuivui kuivumistaan. Lopetin öljyämisen siihen ja kas kummaa, molempien iho alkoi voimaan paremmin. Syyttääkö tuosta sitten öljyämistä vai sattumaa, sitä en ole tutkaillut, mutta päätin silti kokeilla samaa konstia uudelleen. Kuollut ihosolukko pitäisi vain saada ensin liikkeelle.

Kauneudenkauppa.fi kuuli "vienon" valitukseni ja sainkin itselleni ihanan hemmottelusetin lempparimerkiltäni OPIlta. Samana päivänä kun paketti saapui, näpistin itselleni tunnin aikaa ja kökötin kylpyhuoneemme suihkualtaan portalla tehden käsi- ja jalkahoitoa.

Paketista kuoriutui siis tällaiset pullot:



OPI Manicure / Pedicure -sarjan Papaya Pineapple massage, mask ja scrub, sama suomemmaksi siis papaija-ananas hierontavoide, naamio sekä kuorintavoide.


Lähtötilanne oli järkyttävä tämä (silmät kiinni ja skrollaa, jos et halua nähdä halkeilevaa sormien ihoa :P):


Kantapäiden kuvaa en rohjennut tähän edes laittaa, mutta voitte kuvitella tilanteen mielessänne. Jalkojen hoitaminen talviaikaan on mun heikoin lenkki :(.

Aloitin hoidon papaija-ananas sokerikuorintavoiteella. Kuorintavoiteessa on sokerikiteitä, jotka poistavat hellästi, mutta tehokkaasti kuollutta ihosolukkoa. Tuote lupaa myös rauhoittaa ja pehmentää ihoa. Tätä ennen olin liottanut käsiä ja jalkoja lämpimässä vedessä noin 10 min. 


Voide on väriltään hedelmäisen oranssi ja tuoksu on ihana. Joidenkin olen kuullut sanovan OPI-tuotteiden tuoksuvan hyvin keinotekoiselle, mutta itse pidän näistä tuoksuista valtavasti, koska ne ovat raikkaan hedelmäisiä, eikä ollenkaan makean imeliä.


Tässä kuorintavoide levitettynä iholle. Alla olevassa kuvassa näkyy sokerikiteet. Niitä siis oikeasti on reilusti.


Hieroin jalkoja ja käsiä pyörivin liikkein joka puolelta muutaman minuutin ajan ja huuhtelin voiteen pois lämpöisellä vedellä. Iho jäi samettisen tuntuiseksi.

Seuraavaksi nappasin naamion käsittelyyn.


Sheavoita sisältävä naamio sitoo kosteutta sekä virkistää ja rauhoittaa ihoa. Se on pullosta tullessaan jäykkää tahnaa.


Ohjeessa pyydetään levittämään naamio kuiville käsille tai pyyhekuiville jaloille. Levitin sitä käsille ehkä vähän naftin annoksen (ettei vaan lopu :D)... 


Naamio kuivui parissa minuutissa ja vaikutusaika on 5 minuuttia. Ohje pyytää poistamaan naamion lämpimällä vedellä kostutetulla pyyhkeellä, mutta itse huuhtelin hitaasti hiljaavaluvan suihkun alla.


Tämän toimenpiteen jälkeen kädet ja jalat tuntuivat vähän kiristäviltä, mutta kuivia nahkalerpukoita ei näkynyt. Siispä jatkoin kolmanteen vaiheeseen: hierontavoiteeseen, joka myös lupaa ihon virkistystä ja rauhoitusta. Se on myös siis erinomainen tuote kuorinnan ja naamion jälkeiseen käsi- ja jalkahierontaan. 



Voide ei ole öljyinen, joten sitä on mukava käyttää, mutta se imeytyy kuitenkin hierottaessa sen verran hitaasti, että ehtii tosiaan hieroakin hyvin. Tuoksu on samaa sarjaa edelleen. 


Kädet ja jalat jäivät miellyttävän kosteutetun tuntuisiksi n. 10 min hieronnan jälkeen. Käsiin jäi hierontavoiteesta vähän kuitenkin rasvainen olo, joten hetkeä myöhemmin pesin vielä kädet ja laitoin nopeasti imeytyvää kosteusvoidetta tilalle.


Nukkumaan mennessä jalat tuntuivat rutikuivilta ja kantapäissä oli fiilis, että olisin voinut vaikka tehdä haavoja sillä karheudella. Pettymys oli melkoinen. Ihan kuin jaloista olisi kadonnut kaikki kosteus! Ihoa kiristi ja ärsytti koko tunnin työ. Rasvasin jalat L'Occitane Shea Butter  -(lemppari!)jalkavoiteellani ja vedin Ecotoolsin kosteuttavat sukat jalkaan koko yöksi. Kyllä, mulla on kosteuttavat sukat ja ne on ihan sikahyvät. Älkää sanoko mitään ;).

Aamulla jalat oli kuin silkkiä ja karheus poissa. Päätin kuitenkin seurata vielä tilannetta, ennen kuin raportoin teille. Seuraavan viikon aikana en voidellut jalkojani enkä käsiäni kertaakaan ihan vain siitä syystä, että halusin nähdä, vaikuttiko tunnin uurastus tilanteeseen mitenkään. Ja voi kyllä se vaikutti! Kantapäät on voineet oikein hyvin, sukkahousut tuntuu mekkotytöllä paljon mukavammilta jalassa, kun ne ei takerru jalkojen kuiviin kohtiin kiinni. Karheutta toki on, mutta huomattava muutos tapahtui jo yhdellä hoitokerralla. Käsistä katosivat hoidon mukana nuo pahimmat nahkariekaleet ja kuivat kohdat, mutta edelleen ovat hyvin alttiit kuivumiselle. Tänä iltana aion ottaa uuden täsmäiskun ja tarkkailen tilannetta lisää. 

Mielenkiintoisinta tässä oli kuitenkin huomata ihon voivan jälleen paremmin, kuin jokapäiväisen kosteusvoiteella lotraamisen jälkeen. Voiko kosteusvoiteisiin oikeasti tulla riippuvaiseksi??

Tuotteiden hinta Kauneudenkaupassa on 29 €/kpl ja ainakin kuorintavoidetta on mahdollista ostaa myös eri tuoksuisina. Naamiosta löytyy myös Cappuccino, jonka uskoisin olevan ihan täydellinen tuote ja tuoksu minulle :P aaahhh. Pullot sisältävät 125 ml tavaraa, joten näistä riittää todella useaan käyttökertaan ja ne säilyvät myös avattuina (ja huolella suljettuina) 18 kk.

Millaisia kuivan ihon taltutuskonsteja sinulla on? Ja onko addiktioita?




Ps. Muistelisin, että Better Nail Day ja Tiny Nail Desing Blog vinkkasivat alekoodista Kauneudenkauppaan.
--> Google ;).

sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Täydellinen, kerrassaan täydellinen kynsiöljy (+alekoodi)

Kun löytää itselle sopivan, täydellisen tuotteen, on fiilis huojentunut, innokas ja onnellinen yhtä aikaa. Mikäli tuote tupsahtaa käsiisi ojennettuna ja tuntemattomana, ilman minkäänlaisia ennakko-odotuksia tai -asenteita, on tilanne vielä kutkuttavampi. Minun täydellinen kynsinauhaöljyni on tässä. Kuin kukka kämmenelläni <3. 

Kalahari Ancient Desert Secrets, kosteuttava kynsiöljy.


Kalahari Ancient Desert Secrets -tuotesarja on kehitetty kunniottamaan luonnon monimuotoisuutta. Valmistusaineet ovat peräisi Kalaharin autiomaasta (mm. mineraalisuolakristalli, Jerikon ruusu, punainen autiomaan hiekka, hemaattikiviuute sekä Kalaharin meloninsiemenöljy) ja tuotesarjan aktiiviset ainesosat ovat luonnollisesti uutettuja.

KalahariSpaShopin sivuilla kerrotaan näin:
  • Käytämme vain luonnon omia kasveista uutettuja öljyjä ja kasveja, jotka ovat kestävän kehityksen vaatimusten mukaisia
  • Kalahari Spa -tuotteet eivät sisällä: parabeenaja, sulfaatteja, MIT-yhdistettä (methylisothiazolinone), keinotekoisia väriaineita, lanoliinijohdannaisia, isopropyleeniglykolia, formaldehydiä, mineeraaliöljyjä tai eläinperäisiä aineita
  • Tuotteissamme tai niiden ainesosien valmistuksessa EI ole käytetty eläinkokeita



Tunnustettakoon, että tuon pienen pallukkaisen ulkomuoto -tai ehkä pikemminkin väri- ei vedonnut minuun aluksi lainkaan. Vasta kun olin valittanut monta päivää kynsinauhojeni talvikuolemaa, pieni poikalapseni pihisti pullon työpöydältäni ja päätti kokeilla sen kestävyyttä laattalattiaa vastaan. Kohtalon johdattelema tuo pieni pallukka päätyi suojeleviin käsiini ja kuin ihmeenkaupalla vieläpä ehjänä. Siltä seisomalta korkkasin pullon ja kynsinauhojeni olisi voinut kuulla laulavan ylistyslaulua, jos oikein olisi Hortonina kuunnellut.

Jos joku ei ollut vielä perillä asiasta, niin mulla on aina ja ikuisesti ihan rutikuivat kädet. Tänä talvena tilanne tuntuu olevan edellisiäkin kamalampi, joka tietysti vähän hidastaa tätä bloggausintoakin. Ei taatusti teitä nappaa katsella rikkoitunutta nahkaparkaani. Tuntuu siltä, että mitä enemmän rasvaan, sitä enemmän kädet kuivuu!




Kalaharin kosteuttava kynsiöljy lupaa hoitaa käsiä lempeästi ja jättää kynnet ja kynsinauhat erittäin hyvin kosteutetuksi. Sen se kuulkaas tekeekin ja tuoksuukin vielä taivaalliselle. Purkissa on "kynsilakkasivellin", jolla öljyä on kätevä levittää. Vielä parempi ja hygieenisempi tosin olisi pipetti, mutta menköön nyt näin. Valmistusaineista Kalaharin sivulla mainitaan näin:

VALMISTUSAINEET

Kalaharin vesimeloniöljy: Tämä kirkas kellertävä tsammasiemenöljy sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja sekä välttämättömiä rasvahappoja ja on siten omiaan kosteuttamaan ja uudistamaan ihoasi ja varjelemaan sitä auringon vahingoittavilta säteiltä. Ihosi pysyy tällöin virheettömän kirkkaana, kuulaana ja hehkuvana. Tätä öljyä on perinteisesti käytetty aurinkosuojana, koska se auttaa ehkäisemään ihon palamista auringossa.

Manteliöljy: Kosteuttaa ja pehmentää ihoa.

Soijapapuöljy: Voimakkaasti ihoa kosteuttava. Ravitsee kuivaa ärtynyttä ihoa ja toimii luonnollisena liukasteena hierottaessa.

Suosittelen todella lämpimästi tätä tuotetta :). Löydät sen KalahariSpaShopista täältä.





























Toinen tuote, jonka kauneus- ja kynsitreffien sponssina sain, oli näytepussukka Kalaharin pehmeyttävästä käsivoiteesta. Siihen en ole kahta käyttökertaa enemmän ehtinyt paneutua, mutta omalle, "hajunirsolle" nenälleni se ei ehkä ole paras tuote. Kosteutus sen sijaan vaikuttaa erittäin lupaavalta ja koska juuri tämän voiteen sanotaan sopivan erityisesti kuivien kausien ja talviaikojen käsien hoidoksi, on laitettava nirsolle pyykkipoika nipistimeksi ja jatkettava rasvausta. Hei, oonhan minä jo tottunut Lushin Lemony Flutterin hajuunkin sekä samoin L'Occitanen ihanan jalkavoiteen! 

Tässä vielä linkki tuohon käsivoiteeseen.

Kuva lainattu KalahariSpaShopin sivulta.


Mukavana uutisena teille vielä se, että KalahariSpaShop tarjoaa lukijoilleni -20% alennuksen tuotteistaan (ei koske tuoksutikkuja).

Syötä alekoodi DUQ0Y sille varattuun kenttään ja alennus lasketaan kassalla. Alennus on voimassa jouluun saakka.

Nyt on siis hyvä sauma testata vähän huokeammalla hinnalla.















Olen saanut tuotteet kokeiltavakseni blogini kautta. Linkit on teitä varten.

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Grande käsirasva-arvostelu

Osa-aikakotiäiti + osa-aikatoimistotyöläinen = rutikuivat kädet.

Kikkakolmoset tai poppakonstit ei auta, joten rasvaa, rasvaa ja rasvaa. Välissä vähän kuorintaa ja vedenjuontia ja puuvillahanskoja ja kynsinauhaöljyjä ja sit taas rasvaa. Ja rasvaa. Näillä yritän itse pärjätä.

Kuten oon aikaisemminkin raportoinut, pesen käsiä kotona ollessa melkein liikaa. Siksi melkein, että jokainen käsienpesu on taatusti perusteltu (en ole pöpökammoinen), mutta vähempikin riittäisi. Töissä  istun tietokoneen ääressä ja sekös kuivattaa käsiä lisää :/. Soppa on siis valmis. 

Koska kotiini, työpöydälleni ja laukkuuni on kertynyt käsirasvoja, ajattelin tehdä teille niistä pienet arviot. Josko joku vaikka löytäisi kivan tuotteen itselleen :). En puutu pullojen ainesosaluetteloihin ja rasvat on testattu omille, erittäin kuiville kätösilleni kera tuoksuherkän nenäparkani. Pitkäaikaisen käytön vaikutuksia ei näissä tuloksissa ole.

Tässä koko kööri:

























Mádara Protecting Hand Cream. Hinta 7.90 € (105,33 €/l).
Luonnonkosmetiikkaa, valmistettu täysin luonnollisista aineksista. Sisältää luumua ja lehmuksen kukkaa. Lupaa hoitaa, kosteuttaa ja pehmentää kuivia käsiä sekä tuoda käsille suojan, joka auttaa sitomaan kosteutta. Pullokoko 75 ml.



Tuoksu:  * * * *
Yrttinen, muttei paha ollenkaan.

Imeytyvyys: * * *
Suht nopeasti, jättää samettisen pinnan käsiin, joka valitettavaseti peseytyy vielä parin tunnin jälkeen limakerroksena pois käsiltä.

Käyttömukavuus: * * *
Korkki aukeaa kätevästi naksauttamalla. Ei siis tarvitse kiertää auki. Ei sovi toimistokäyttöön, koska tahmaa paperit vielä vartinkin päästä.

Ulkonäkö: * * *
Soveltuu luonnonkosmettiikalle hyvin. Vähän synkeä kuitenkin, ei kovin houkutteleva.


Saatavuus: * * * * 
Hyvä. Mm. Sokokset ja Emotionit, Hyvinvoinnin tavaratalo, Biodelly.

Kokonaisarvio: * * *
Minulle tämä soveltuu hyvin yökäyttöön ja puuvillahanskojen kanssa hauduteltavaksi. Päiväkäytössä nounou. Kosteuttaa ihan ok. Saattaisin ostaa uudelleenkin.




Herwe Cura käsivoide. Hinta 4,30 € (43 €/l).
Silikoniton, mehiläisvahaa sisältävä käsivoide. Pullokoko 100 ml.

Tuoksu:  * 
Mehiläisvaha tuoksuu aika voimakkaasti ja haju on... noh, ei ihan mieleinen :P. Hrrrrrr....

Imeytyvyys: * * * *
Imeytyy yllättävän nopeasti, eikä käsiin jää lähmäkerrosta. 

Käyttömukavuus: * * *
Korkki aukeaa kätevästi naksauttamalla. Paksua tavaraa pullosta tullessa.

Ulkonäkö: * * 
Ei järin houkutteleva. 

Saatavuus: * 
Rajallinen. Netistä voi tilata esim. Niinisaari-siivoustukusta. Itse sain tämän lahjaksi.


Kokonaisarvio: * *
Erinomainen hinta-laatusuhde. Sopii yö- sekä päiväkäyttöön. Haju on niin kamalan vanhanaikaisen oloinen, etten ostaisi tätä itse.



OPI AvoJuice Grapefruit / Holly Berry. Hinta 21,90 € (219 €/l). 
SIsältää avokadoa ja aloe-uutetta, jättäen ihosi silkkisen pehmeäksi. Pullokoko joko 200 ml tai 30 ml. 
































Tuoksu:  * * * * *
I-h-a-n-a! Valittavana useita eri tuoksuja.

Imeytyvyys: * * * *
Ohut voide, imeytyy todella nopeasti. Ei välttämättä kosteuta rutikuivia käsiä tarpeeksi.

Käyttömukavuus: * * * * *

Pumppupullosta annosteleminen on helppoa, eikä pullo sotkeennu rasvaisista käsistä.
Valittavana myös minikokoinen pullo (5,90€), joka on kevyt kuljettaa mukana laukussa.


Ulkonäkö: * * * *
Herkullisen väriset etiketit ja läpinäkyvät pullot. Rasvoissa kauniita värejä.


Saatavuus: * * * * 
Mm. Kauneudenkauppa.fi, Sokokset, Emotionit, Kicksit, Stockmannit,... Oman pikkupulloni olen saanut BM-Internationalilta (kauneudenkauppa.fi) testiin.

Kokonaisarvio: * * * * *
Erinomainen voide päiväkäyttöön, koska imeytyy niin hyvin ja nopeasti. Tuoksuvaihtoehtoja monia. Hinta kirpaisee.



LCN Vanilla & Cranberry Shortbread Hand Creme. Hinta  11,90 € (238 €/l).
Kosteuttava, jouluntuoksuinen käsivoide. Ihoa ravitsevia ainesosia, kuten soijaöljyä ja mehiläisvahaa. Pullokoko 50 ml.





























Tuoksu:  * * * * *
uoksuu ensin käsissä Dr. Pepper -limpparille! Tuoksuu hälvenee jouluisaksi.

Imeytyvyys: * * * *
Imeytyy nopeasti.

Käyttömukavuus: * * 

Epäkäytännöllinen kierrekorkki.


Ulkonäkö: * * * *
Jouluinen, hauska kuosi.


Saatavuus: * * * 
Omani sain LCN-maahantuojalta ja sinä voit tilata omasi esim. Kauneuttasinulle.fi -verkkokaupasta. Jälleenmyyjiäkin löytynee.

Kokonaisarvio: * * * *
Miellyttävä voide kaikinpuolin. Kierrekorkista miinusta, mutta pullon kuosi kerää pisteet: jotain erilaista :). Hinta kirpaisee.



KIEHL'S Ultimate Strength Hand Salve. Hinta n. 12 € (n. 160 €/l).
Erittäin kuiville ja suurelle rasitukselle altistuvalle iholle. Kosteuttaa ja tekee ihoon suojan, jotta kosteus pysyisi ihossa. Pullokoko 75 ml (testissä 30 ml pullo).



Tuoksu:  * * * * *
Raikas mentholin tuoksu.

Imeytyvyys: * * * * *
Imeytyy hyvin, jättä kädet samettisen ja kosteutetun tuntuiseksi.

Käyttömukavuus: * * * *

Kätevä naksautettava korkki (testeripullossa kierrekorkki).


Ulkonäkö: * * *
Turhan kliinisen ja jäykän näköinen, tykkään itse värikkäistä ja tyttömäisistä pulloista :).


Saatavuus: * * 
Kiehl's-myymälä Helsigissä Galleria Esplanad -kauppakeskuksessa tai www.kiehl's.com, josta sain myös oman testipulloni.

Kokonaisarvio: * * * * *
Herranen aika, miksei mulla oo ollut tätä rasvaa ennen?!!??!


ZIAJA Kaakaokäsivoide. Hinta 5 € (62,50 €/l).
Kaakaovoita sisältävä käsivoide, joka lupaa kosteuttaa tehkkaasti, parantaa ihon sävyä ja vahvistaa kynsiä. Pullokoko 80 ml.


Tuoksu:  * * *
Makea kaakaon tuoksu, joka onneksi hälvenee aika pian.

Imeytyvyys: * * *
Imeytyvyys ihan hyvä, jättää kädet ihanan pehmeiksi. Kosteuttava vaikutus tuntuu erittäin kuivissa käsisä kuitenkin hetkelliseltä.

Käyttömukavuus: * * * 

Pullosta annosteleminen on helppoa, naksautettava korkki.


Ulkonäkö: * * *
Suklaisen värinen, ei kovin houkutteleva. Sopii kaakao-sarjan väriksi erinomaisesti :).


Saatavuus: * * * 
FaceHelsinki-maahantuojan myymälästä Helsingistä tai jälleenmyyjiltä kivijalkakaupoista tai esim Hurlyburlynails-verkkokaupasta. Itse sain tuotteen testiin FaceHelsingiltä.

Kokonaisarvio: * * *
Hinta-laatusuhde erittäin kohdallaan! Hyvä perusrasva, jos makea tuoksu ei tökkää. 



LAVERA Orange Feeling Hand Creme. Hinta 6,95 € (95 €/l).

Päivittäiseen suojaan ja luontaiseen käsien hoitoon. Pullokoko 75 ml (testissä 20ml).

Tuoksu:  * * *
Raikas appelsiinin tuoksu. Hetken päästä mietin, olenko kuorinut appelsiinia vai mistä tämä käry tulee :D. Taatusti monen nenään ihana tuoksu.

Imeytyvyys: * *
Imeytyy hyvin, mutta jättää käsiin ikävän, kiiltävän kalvon.

Käyttömukavuus: * * * *
Naksautettava korkki (minun testeripullossani tavallinen kierrekorkki)

Ulkonäkö: * * * *
Luonnonkosmettikalle erinomiasesti soveltuva ulkonäkö. Puhtaan, mutta raikkaan ja luonnollisen näköinen.


Saatavuus: * * * * 
Melko hyvä, vaihtelee kaupungista riippuen. Jälleenmyyjissä mm. luontaistuotekauppoja, apteekkeja ja Prismoja. Minulle tuotteen lahjoitti testattavaksi Lavera.

Kokonaisarvio: * * *
Edullisen hinnan ja luonnollisten ainesosien takia voisin ostaa tätä lisää.


Nivea Q10 Anti Age Hand Cream. Hinta 3,90€ (39 €/l).
Ehkäisee ja poistaa näkyvästi ihon ensimmäisiä ikääntymisen merkkejä samalla, kun hoitaa käsiä tehokkaati. Pullokoko 100 ml.


Tuoksu:  *
Ei niin mairitteleva :P.

Imeytyvyys: * * * *
Imeytyy hyvin ja kädet tuntuvat kosteutetuilta.

Käyttömukavuus: * * * * *
Helppo, naksautettava korkki.

Ulkonäkö: * 
Näyttää ysäriltä ehkä vähän :D.


Saatavuus: * * * * *
Erinomainen. Marketeista löytyy.

Kokonaisarvio: * *
Hyvä perusrasva ja halpa hinta. Anti-Age-vaikutusta en tutkinut tarkemmin.


SeaSecrets Intensively Moisturizing Hand Cream. Hinta 13,10 € (174 €/l).
Lupailee 24h kosteutusta. Pullokoko 75 ml.


Tuoksu:  * * *
Tuoksusta tulee mieleen varhaisteinivuosieni Fii-deodorantit, tarkemmin melonin tuoksu. Kuka muistaa :D? Ihanaa nostalgiaa, mutta tässä turhan reilulla kädellä :P.

Imeytyvyys: * * * *
Jännä, mutta ihana koostumus. Vaikuttaa aluksi paksulta ja meinaa jäädä käsiin valkoiseksi, mutta imeytyykin yhtäkkiä.

Käyttömukavuus: * * * *

Naks-korkki :).


Ulkonäkö: * * *
Kliinisen näköinen , kuten Kiehl's.


Saatavuus: * 
Voi tilata Dzintars-nettikaupasta. Omani sain kynsitreffeillä Viron herkkukaupalta.

Kokonaisarvio: * * *
Omalle hajuherkälle nenälleni tämä ei sovellu, mutta muuten erionmainen voide.



Sannun suosikit:

OPI Avojuice Hand & Body Lotion sekä
Kiehl's Hand Salve

Meikähän on ihan selvästi OPI-tyttö, siitä ei pääse yli eikä ympäri. OPI Avojuicestani en siis luovu, mutta rinnalle kiri tosi komeasti Kiehl's Ultimate Strenght Hand Salve, joka oli täysin uusi tuttavuus minulle. Jälkimmäistä aion testailla erityisesti yökäytössä ja Avojuice pysyy ihanan minipullonsa ansiosta käsilaukkurasvana sekä kätevän pumppupullon takia työpöytärasvana :).

Löytyikö tästä sulle mitään kiinnostavaa? :)


Ps. Testituotteet ovat peräisin kynsihassujen treffeiltä saadusta sponssikassista :). Linkit sponsoreihin tuotteiden kohdalla. Muut tuotteet ovat itse ostamiani tai lahjaksi saamiani :).




torstai 24. tammikuuta 2013

(Laiha) reissusaalis + alevinkki

Käväisin Helsingissä viettämässä ostospäivää viime lauantaina. Tyttöporukalla kauppojen kiertelyä, hyvää ruokaa, skumppaa ja paljon naurua :). Ihana päivä!

Ainoa kynsiin liittyvä juttu, mitä olin ajatellut hakea testiin, oli Lushin Lemony Flutter, joka on siis blogeissa kovasti kehuskeltu kynsinauhavoide. Sain kuin sainkin ostettua tuotteen matkaani ja nyt se on ollut testikäytössä vajaan viikon. Vaikuttaisi ihan ok tuotteelta, joskin lempparini OPI Avoplex Cuticle Oil to go pitää kärkeä edelleen kirkkaasti.



Lemony flutter on raikkaan sitruunan tuoksuinen purkissa, mutta minun ihollani tuoksu muuttuu jotenkin kitkeräksi. Tehtävänsä Lemony Flutter tuntuu tekevän kohtalaisen hyvin, mutta imeytyminen on minun makuuni turhan verkkaista. Tämän purkin käytän pois, mutten usko tätä toista kertaa ostavani.



Yksi kynsilakka lähti reissussa matkaan ihan extemporee. Helsinkiläinen ystävämme kuljetti meitä pitkin ydinkeskustan sivukatuja ja päädyimme Urban A -nimiseen liikkeeseen, josta bongasin Butter London -lakkatelineen. Olin jo kävelemässä ulos, kun huomasin sen, ajatelkaas. Ja kyllä lykästi: lakat olivat -30 % alennuksessa :). Äkkiä helsinkiläiset kurkkaamaan, vieläkö sama ale on voimassa :).

Butter London -lakat on mulle aika vieras juttu. Ainoastaan jossain blogeissa olen ko. merkkiä nähnyt, enkä edes tiennyt, että näitä myydään Suomessa (ja näitähän saa vaikka mistä!)... Valitsin matkaani vain tämän yhden. Sävy on Aston ja se on punaruskeansävyinen lakka, jossa on hopeista shimmeriä. Hintaa lakalle jäi reilut 12 € (olikohan suositushinta n. 18€?).


Pullossa on jännä valekorkki päällä ja alta löytyy käteensopivampi :).

Kun kynsilakkabrändiä mainostetaan korkealaatuisena ja myrkyttömänä, niin sehän kiinnostaa jokaista kynsifriikkiä, eikö. Uskoisinpa tekeväni tuttavuutta tähän merkkiin enemmänkin :). 

Ao. kuvassa  on verrokkina OPI-sivellin (oik.). Butter Londonin sivellin on aika kapea ja harjakset on paksummat ja muovisemman tuntuiset, kuin laadukkaassa OPIssa. Suti on siis ehdottomasti halvemman oloinen, mutta toimi kuitenkin ihan kivasti.


Aston vähän liian punaisena, mutta shimmer erottuu hyvin.



Tästä voit kurkata Urban A:n nettisivuja ja lakkavalikoimaa. Liike sijaitsee osoitteessa Erottajankatu 1-3.  Kipinkapin sinne, jos Butterit kiinnostaa.



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...