Vesimarmorointi on kynsilakkauksessa se laji, joka ei oo koskaan tuntunut mulle erityisen vaikealta. Aikaahan se vie ja on toisinaan melko sotkuistakin, mut harmaita hiuksia tai ärräpäitä se ei aiheuta. Johtunee siitä, että oon onnistunut ekasta yrityksestä lähtien lähes joka kerta ihan hyvin. Poikkeus ei ollut tämäkään.
Hirmuisen hämmennyksen sen sijaan koin selatessani blogiani taaksepäin, kun etsin edellistä marmorointipostausta. Kuvittelin sen olevan ihan tässä muutama kuukausi sitten, mutta se olikin loppuvuonna 2012. Yli vuosi sitten siis! Häpeä.
Jälleen kerran piti kokeilla jotain vähän erilaista, kuin ennen, joten tässäpä nämä: ranskalaisen manikyyrin päälle vesimarmoroidut orvokit :).

Saanen heti kättelyssä pahoitella pikkurillin kynttä, joka otti rankemman puoleista pintakosketusta työpäivän aikana. Vaarallista tuo näyttöpäätetyöskentely ;). Huomasin vasta valokuvista tuon haaverin, joten aika hyvin se sulautui lakkaukseen :D.
Läpikuultavaa vesimarmorointia oon kokeillut aikaisemminkin, jos muistatte. Siinä oli ranujen sijaan alla liukuväri. Postaus löytyy täältä.
- Lakkasin valkoisen ranskalaisen kärjen Color Club French Tip -lakalla (ja sinä laitat aluslakan tietty, jos ei oo geelausta).
- Teippasin kynsien ympärykset sotkun minimoimiseksi.
- Tiputtelin lakat vesikuppiin tässä järjestyksessä: OPI Diva of Geneva, China Glaze Ahoy!, OPI Barre My Soul.
- Kuviointi, dippaus ja putsaus.
- Päälle Seche Vite pikakuivattaja.
Peukalonkynsissä kuviot oli minusta erityisen kivat ranskiksen päälle. Luonnollisestihan tilaakin on eniten.
Vasempaa nimettömään lakkasin koko kynnen valkoisella ja marmoroin siihen päälle. Olen tehnyt tällaisen lakkauksen blogini alkuaikoina ja voit halutessasi kurkata kuvat täältä. Tuo oli äärimmäisen kaunis marmorointi ja siitä syystä halusin kokeilla uudelleen. Nimettömässa oli yllämainittujen lakkojen lisäksi myös China Glaze Liquid Leather sekä OPI Princesses Rule! (ja Barre My Soul puuttuu).
Tässä lakkauksessa ei ollut muuta vikaa kuin se, että ne kulahtivat alle vuorokaudessa (eli jo kuvaushetkeen mennessä) hieman epäsiistin näköisiksi. Olivat kuulkaa kuitenkin sangen kauniit :).
Pari vuotta sitten ennätin haasteen tähän kohtaan jo reippaasti ennen joulua. Silloin marmoroin sydänaiheiset kynnet:
Kumpi parempi?
Oletkos itse kokeillut läpinäkyviä vesimarmorointeja?


















































