Sivut

lauantai 11. helmikuuta 2012

Ystiskynnet vol. 2

Tällaiset ystiskynnet räpelsin Lovely Lenore's -blogin kilpailuun. Olin unohtanut koko kilpailun, kunnes CesarsShopin Facebook-sivut muistutti kilpailun päättymispäivänä, että on viimeinen päivä aikaa osallistua. Iltahämärissä nämä lakkaukset nikkaroin ja täytyypä tunnustaa, etten yhtään ihmettele, ettei sijoitusta irronnut ;P. Hauska kokeilu tämä oli silti :).


Lakkana pohjalla 3x Color Club Falling in Louvre. Sen päällä kerros China Glazen Technoa (tämä yhdistelmä tulikin jo esiteltyä pelkästään jokunen päivää sitten). Pinkkiä töpöttelin epäsymmetrisesti sienen palalla ja Konad erikoislakalla. Sitten rusetteja ja sydämiä tarroina ja kirkkaita strasseja perään. Aikamoista söpöstelyä taas.




Tarrat oon tilannut joskus syksyllä Cesarsista ja ne on sellaisia kumitarroja. Näissä on tosi huono liimapinta. Keskisormen sydän alkoi lerpattaa jo puolen tunnin jälkeen, vaikka mielestäni painoin tarrat ihan hyvin kiinni ja päällyslakkaakin käytin normaalin verran. Ehkä olisi pitänyt laittaa enemmän. Seuraavana päivänä tarrojen pinnat tuntuivat kumisina, aivan kuin päällyslakka olisi haihtunut savuna ilmaan... Höh? Strassit sen sijaan kestivät tosi hyvin ja välkehtivät kauniisti. Ei voi eBayn strasseista puhua samana päivänäkään näiden Konad strassien kanssa. Tässä kohtaa hinta ja laatu kulkevat todella käsikädessä :).


Joko alkaa ystävänpäiväkynnet riittää vai vieläkö saa rakennella sydämiä ja muuta söpöä?


maanantai 6. helmikuuta 2012

Pinkit maastokynnet

Muistattekos, kun väsäsin syksyllä aika äijämäiset maastokynnet (voiko kynsistä ylipäänsä sanoa äijämäiset? :D)? Armyvihreää, ruskeaa, mustaa ja mattapintaa. Kommentiboksiin ilmestyi silloin Prinsessan Itse ajatus samasta kuosista pinkkinä, joten tuumasta sitten toimeen, tosin vähän myöhäisheränneenä. Päätin kuitenkin toteuttaa nämä pinkit maastokynnet ranskiksena ja tyttömäisemmällä otteella :). 




Lakkasin näin:
  • tipeissä OPI I Think in Pink x1
  • maastolaikkuja Essie Fiesta ja OPI Sparrow Me the Drama pikkusiveltimellä sekä Orly Instant Artist Pastel Pink (?) omalla siveltimellään
  • koko kynnellä China Glaze Fairy Dust (microglitterlakka)
  • pinkkejä strasseja
  • päällä OPI Start to Finish

Tein nimettömiin kokeilumielessä erilaiset kiemurat ja tuosta käsinmaalatusta tuli mielestäni kivempi. Parempi olisi kuitenkin ollut ilman, tiedetään-tiedetään ;).



Kovin katu-uskottavat camot näistä ei tulleet, mutta kyllä näissä pari päivää nyt mennään. Ehkä mattaus olisi saattanut olla näillekin paikallaan. Kuvioinnista ei minun mielestä tullut yhtä hieno, kuin niissä edellisissä maastokynsissäni, tosin näissä oli tuo kuvioitava aluekin niin paljon pienempi. Toisaalta nämä kynnet olivat "työkelpoiset" ja enemmän oman tuntuiset.


Mitäs sinä olet mieltä, kummat camot miellyttää enemmän? Linkki edellisiin maastokynsiin vielä tässä.

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Geelikynnet ja ranskalainen manikyyri

Nonnih, nyt on Sannulla taas kynnet. Väsäsin itselleni elämäni ihan ensimmäiset geelikynnet kaikkiin kynsiin. Ei siis ekat kynnet ikinä, vaan ekat itselleni :). Toisinaan mulla on siis ollut etu- ja keskisormissa geelaukset, jos omat kynnet on rikkoutuneet, eli vähän on harjoitellut omien kynsienkin geelaamista. Jouduin ajansäännöstelyn vuoksi tekemään nämä kolmessa osassa, joten en osaa sanoa, kauanko tekeminen otti aikaa, mut ehkä noin kolmisen tuntia. Omia kynsiä kun tekee hitaammin, kuin toiselle, kun ei voi geelata toista kättä sillä aikaa, kun toinen on uunissa :P.


Tein tavallisen ranskalaisen manikyyrin, kun ajattelin, että näitä olisi sitten hauska koristella erilaisilla tavoilla. Lisäksi minua kiehtoi ajatus, ettei kynnet ole kellastuneet eikä kippuraiset, eikä ole pakko laittaa lakkaa, jos ei joskus lakanpoiston jälkeen jaksa laittaa heti uusia. Katsotaan, miten saan aikaan näitä huoltaa, vai joutavatko heti parin viikon kasvun jälkeen kilsatehtaalle.


Pikkurillin kynsinauha muuten ei pelkästään näytä oranssille, vaan se on. Kävin tukan pesulla ja laitoin ColorMask-värihoitsikkaa ja väri sitten jämähti kuivaan kynsinauhaan.
Kuvasta päätellen muut kynsinauhat voi kohtuullisen hyvin, paitsi tuo oikean pikkurillin ;D.


Näissä kynsissä käytin valmiita, valkoisia ranskistippejä. Ihan näppärä konsti tehdä uudet kynnet ja smile linesta tulee tarkka, mutta kyllä ne toiset mulla käytössä olevat tipit on todella paljon kivemmat käytössä, koska ne joustaa paremmin ja ovat helpommat liimata. Lisäksi näitä ranskistippejä ei voi käyttää ihan kenelle tahansa, koska kynsipedin pitää olla melko pitkä, jotta tällä saa nätin lopputuloksen. Kynteen, jossa on lyhyt kynsipeti tämä ei sovi, koska kynsipedistä tulee sitten luonnottoman töpön näköinen. 


Geelaukseen käytin Cesarsin Millenium-geeliä, jonka kerrotaan olevan aloittelijoille hyvä vaihtoehto. Itse aloitin harjoittelun saman sarjan huoltogeelillä, joka on löysempää, kuin tuo Millenium ja minusta se on huomattavasti helpompikäyttöinen. Taitaa olla siis niin, että mihin vaan tottuu, niin se on sitten helpompi käytössä :). Huoltogeeli tasoittuu melkein itsestään kynnelle ja muotoonviilausta tarvitsee tehdä tosi vähän. Huono puoli siinä taas on tuohon jämäkkään Milleniumiin verraten, että se vaatii 2-3 kerrosta juoksevuutensa takia.


Mulla jäi oikean pikkurillin ja nimettömän kynnet vähän turhan pitkiksi, ei oo ihan tasalaatuinen lopputulos siis. Mukavan huolitellun oloiset tuli tosin käsistä heti, kun on siistit kynnet. Vai mitä olet mieltä :)?



lauantai 4. helmikuuta 2012

Hempeää Technoa

Nää lakkaukset ei saa oikeutta kuvissa, ei sitten millään. Nää oli niin hempeän söpöset, joissa pilkahteli discopallo :).


Lakkasin kynsiin pari kerrosta Cesarsista saatua Color Clubin Falling in Louvre -lakkaa, joka on siis ranskislakaksi tehty. Kolme kerrosta olisi peittänyt näitä kahta paremmin, mutta kiireessä ja laiskuuksissani jätin kahteen. Päälle vetäisin kerrokset China Glazen iki-ihanaa Tenchoa, joka välkehtii iloisesti eri väreissä. Siinä on siis läpinäkyvässä pohjassa hopeista, hologrammista pikkuglitteriä sekä isompia hexagoneja.


Kuten kuvista näkyy, etusormen ja keskisormen kynnet on töpöt, koska ne murtuivat kärjistä ihan kappaleiksi. Liputan kyllä Piimaxin nimeen todella! Kuukausi siitä, kun lopetin sen syömisen, on kynnet tässä kuosissa :(. Sen kolme kuukautta kynnet kasvoivat hitaasti, mutta varmasti ja kestivät tosi hyvin, jopa näin pikkulapsiperheen arjessa. Nyt kynnet alkoivat taas normaalin tapansa mukaan repeilemään syvältä ja olisivat kaipailleet teepussipaikkoja sinne tänne. Voi plääh.


China Glaze julkaisi Technon uudelleen vasta ilmestyneessä Electropop-kokoelmassa. Minun pulloni on kuitenkin vanhempi yksilö. Ihailin Scrangien swatch-kuvia ja tästä kuvasta sain vinkin omaan lakkaukseeni. Laatikostani olisi löytynyt kivampiakin vaalenapunaisia, mutta koska nämä kynnet olivat toisen koristelun pohja, jouduin valitsemaan vaaleimman. Ihana lakka tuo Techno, suosittelen, jos varatostasi vielä tuo uupuu :).

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Pieni tilaus ja ihania ylläreitä

Hip kaikille!
Tässä tällainen pikainen välipostaus uusimmasta tilauksestani. Klikkasin Cesarsshopin sivuille, koska sain päähäni lähtemättömän ajatuksen, että haluan geelata omat kynteni, nyt kun ne syystä ja toisesta ovat alkaneet katkeilla yksi toisena jälkeen. Lisäksi omat kynteni ovat ikävästi kellastuneet tunnollisesta aluslakan käytöstä huolimatta ja saisin tietysti kaipaamaani lisäharjoitusta geelaukseen (ja viilaamiseen!) omien kynsieni kanssa. Geelikynnet tuntuvat oivalliselta ratkaisulta tässä kohtaa!


Rakastan ranskalaista manikyyriä, mutta koska olen luonteeltani toisinaan turhan pedantti, kammoksuin ajatusta vasemmalla kädellä geelatuista smile lineista. Yyh, ryppyisiä ja ruttuisia rajoja :P. Päädyin siis tilaamaan valmiit, valkoiset ranskistipit, joilla saa taatusti siistin rajan ranskalaiseen. Prot ei tietenkään tällaisia käytä, mutta en ookaan (vielä?) sellainen ;). Vielä en oo ehtinyt geelihommiin, mutta ehkä viikonloppuna, katsellaan nyt.





Lisäksi tilasin vielä tuollaisia salmiakinmuotoisia liloja glitterhippusia. Näyttää niin kivalta nekin, en malta oottaa, et ehdin testata. 


Meilailin myös geelikynsikouluttajani kanssa samaan syssyyn ja juttelimme pienimuotoisesta yhteistyöstä. Sponssina sain testiin kolme uutta Color Clubin ranskiskokoelman kynsilakkaa: French Tip, Tres Jolie ja Falling in Louvre. Joku on kuullut narinani täydellisen ranskislakan metsästyksestä ;). 


Falling in Louvre, Tres Jolie ja French Tip.
Falling in Louvre on hyvä haastaja nykyisin käytössä olleelle Chinan Innocencelle ja Tres Jolie taas Mavalan Reno-sävylle. 


Paketissa oli myös kaksi Baehr-geeliä: valkoinen ranskisgeeli, joka toivottavasti on parempi, kuin Cesarsin oma, joka kuplii uunissa, jos sitä on inahduskaan liikaa kynnellä sekä laventelinvärinen glittergeeli. Nyt kaverit oikeesti, kädet ojossa tänne, että pääsen kokeilemaan!!




Kuoresta löytyi myös kaksi Konad Princess erikoislakkaa, sävyt Vivid Pink ja Orange Pearl sekä kaksi arkkia water decal -tarroja. Viimeisimpiä testaan myös erittäin mielelläni, koska mulla on kokemusta vain eBayn vesitarroista. Näitä arvokkaampia kun on luonnollisesti kehuttu myös laadukkaammiksi.





Kiitän kovasti testituotteista, palailen näihin kokeilemisen jälkeen mielipiteideni kanssa :).


Ps. Cesarsin uutiskirjeessä oli mukavaa infoa:



maanantai 30. tammikuuta 2012

Sannu ja geelikynnet

Huom. Ota hyvä asento ja varaa evästä käden ulottuville, tulossa pitkä sepostus minusta ja geelikynsistä... :).


Olenkin kertonut geelikynsitaustastani jo aiemmin, mm. tässä postauksessa. Halusin jutella tästä aiheesta vielä lisää, koska se on ollut itsellä pohdinnan alla viime aikoina enemmän.


Mulla on siis päivätyö olemassa, jota teen osa-aikaisena tällä hetkellä. Loput ajastani hengailen lasteni kanssa pitkin kyliä, eli olen osittaisella hoitovapaalla. Vaikka aikaa päivätyöstä siis liikenisikin geelinkynsiharrastukselle, vie tuo elämäni toinen osio aikalailla sen lopun ajan. On siis haastellista järjestää aikaa ja jaksamista vielä geelikynsien tekemiselle. Onneksi mulla on muutama ihana ystävä, jotka on "uhrautuneet" mulle harjoituskappaleiksi, sekä mies, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa :).


Kävin kurssin siis viime kesäkuussa Helsingissä. Kurssin järjesti Cesars Finland Oy, Finnish Nail Academy. Tutut kyselivät varsinkin jälkeen päin, miksi valitsin juuri kyseisen kouluttajan ja syyt olivat mulle yksinkertaiset: 
- Mitään kauneusalan pohjakoulutusta ei vaadittu, vaan kurssille pääsi ihan noviisinakin.
- Geelien ja tarvikkeiden tilaaminen on helppoa ja niitä voi tilata tällainen ihan tavallinen kuluttajakin.
- Hyvät kokemukset Cesarsshopin palvelusta ja tuotteista.
- Googlettelun tulokset geelien helppokäyttöisyydestä ja hyvästä yhdisteltävyydestä. Erityisesti tykkäsin Polishaholic-bloggarin kertomuksista ja käyttökokemuksista :).


Ne ihan ekat geelikynnet by Sannu.

Aluksi geelaaminen tuntui kamalan vaikealta. Tai ei ehkä geelaaminen, mutta viilaaminen. Ensimmäisen kurssijakson aikana tehdyistä kynsistä oli kahden viikon kuluttua jäljellä seitsemän ja viilatessa jouduin poistamaan näistä vielä kuusi, koska ne olivat ilmaantuneet niin pahasti. Geelin viilaaminen tuntui tuskalta ja ajattelin, ettei tästä tule koskaan mitään. Sain kulumaan kahdeksan tuntia aikaan ensimmäisen huollon tekemiseen! Onneksi ystävälläni oli superhyvät kankkulihakset :D. Piristyksekseni sain kuitenkin kouluttajalta hyvät arvostelut tekemistäni kynsistä (siis siitä lopputuloksesta) ja se kannusti yrittämään uudelleen.





Kurssi maksoi tietysti rahaa ja kaikkien tarvikkeiden hankinta otti vielä toisen mokoman. Melkoinen investointi siis harrastukseen, mutta elämä on. Kaikki harrastukset maksaa.


Puolen vuoden aikana olen tehnyt 2-4 geelikynnet kuukauden aikana (eli max yhdet kynnet / vko), lukuunottamatta ensimmäistä kuukautta, jolloin ahkeroin enemmän. Aika vähän siis. Koristelujen tekeminen kiinnostaisi kovasti, mutta koska perushommatkaan ei ole vielä kovin nopealla mallilla, niin lienee syytä keskittyä ensin nopeuden opetteluun. Liian vähien kynsien tekeminen kostautuu myös siinä, etten viitsi tilata kovin paljoa erilaisia geelejä käyttööni, koska avattujen geelipurkkien säilyvyysajat eivät ole kovin pitkät. Murh.


Eilen tein ystävälleni huollon ja aikaa meni 3h 15 min. Aika pitkään siis edelleen, mutta testailimme kyllä koristeita samalla, eli varmaan 30-45 min nopeammin olisin selvinnyt perusranskiksesta. Liian pitkä aika tosin sekin. 


Kynsimuotoilijan pätevyyttä voin yrittää suorittaa sitten, kun pystyn tekemään kouluttajan vaatimuksen mukaiset ja -tasoiset kynnet ranskalaisella manikyyrillä kahdessa tunnissa. Kynsien rakentaminen alusta käy minulta nopeammin, kuin huoltaminen, joten aika lähellä uskoisin jo olevani tuota kahden tunnin aikaan. Harjoitusta, harjoitusta ja tiedä vaikka ensi kesänä jo pystyisin tuohon :).



Alimpana geelinä on ohut kerron Cesarsin huoltogeeliä ja kärjissä siniturkoosia glitteriä, joka on sekoitettu pieneen määrään huoltogeeliä. Päälle laitoin Millenium-geeliä. Water decal -tarrat on laitettu Millenium-geelin alle, vaikka olisi kaiketi ollut fiksumpaa laittaa ne vasta sealing geelin alle sitten, kun kynsien muodot on viilattu. Sattaa tulla ongelmia poisviilauksessa seuraavassa huollossa X). En laittanut myöskään primeria tarrojen päälle (voisikohan sitä edes laittaa?), eli vähän arveluttaa, miten geelit mahtavat pysyä, koska tarrat ovat noin suuret. Noh, oppia ikä kaikki sitten. Onneksi on koekaniineja ;).




Näistä tuli ihan kantajansa näköiset, hän rakastaa sinistä väriä :P. Vasemman käden etu ja keskisormien kynnet jäivät vähän lyhyemmäksi kuin muut, koska kynsien omistaja toivoi, ettei niihin laitettaisi tippejä. Kolmessa kynnessä siis on tipit ja muissa vain oma kynsi geelattu.


Tämä geelikynsien opettelu on ollut kiva jatkumo kynsien lakkailemiselle. Siskoni minua rohkaisi ja alunperin ajatuksena oli, että osaisin geelata omat kynteni. Mitään erityistä syytä mulla ei siis ollut kurssin käymiseen, eli en aikonut tästä leipätyötä itselleni tehdä. Eihän sitä tosin koskaan tiedä. On ihan hauskaa, kun on joku kädentaito, jolla voi tarpeen tullen saada muutakin kuin ylähuulta leivän päälle. 



Sellaista historiikkia. Saa kysyä ja udella, jos jokin jäi mieltä askarruttamaan :).



sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ystiskynnet

Tapasimme vanhojen opiskelukavereiden kanssa eilen yhteisen illanvieton merkeissä. Opintojen aloittamisesta oli kulunut 10 vuotta ja meitä saapui paikalle 10 ihanaa leidiä. Vanhaksihan sitä itsensä melkein tuntee, kun tuollaisista lukemista voi jo ääneen puhua, mutta onneksi me ollaan silti niin (iki)nuoria ;).


Lakkailin pikaisesti edellisenä iltana ranskistyyliin ekat ystävänpäiväaiheiset kynnet, eli sydämiä kehiin.





Tässä käytetyt lakat:




Sydämen ristikko on tavallista tylliä, ostettu siis kangaskaupasta. Ystävä lupasi tuoda mulle kätköistään pätkän sitä tiheämpää huntutylliä, joka on myös taipuisampaa ja ohuempaa, kuin tämä tavallinen. Käy siis kynsiin varmasti paremmin. Sovittiin, että testaillaan hänen geelikynsiinsä sitten seuraavaksi sitä :). Jännän, eläväisen pinnan tyllillä kuitenkin sai! Epäilin, näyttääkö tylli luonnonkynnellä, kuvion sisällä yhtään sen kummemmalta kuin vaikka konadilla tehty ristikko, mutta kyllä se näytti ihan erilaiselta. Näitä pitää kokeilla lisääkin :).




Tässä vielä pari kuvaa NfuOh-lakasta. Se näyttää niin erilaiselta eri valossa, ettei uskoisi, että kuvat on otettu samasta pullosta. Mulla on vain kaksi Nfu-lakkaa ja haaveilen tilaavani pari lisää tässä lähipäivinä, kunhan vain osaan valita mitä... Millään lakkamerkillä ei oo kauniimpaa pulloa ja korkkia, kuin näissä <3! Korkki on siis mekon korsettiyläosa ja pullo on mekon helma :). Niiiiiin kaunis.



Mikä NfuOh on sinun mielestäsi ihan must have -ostos vai onko lakat tuttuja ollenkaan?



Ps. Huomasithan, että postauksen alareunassa on pikapainikkeet :)





perjantai 27. tammikuuta 2012

Karkkia kylvyssä

Ihana Pumpulipupu postaili ennen joulua tilaamistaan joululahjoista pienille kummilapsilleen. Postaus jäi mieleeni ja ihastuin todella ajatukseen noista pikkuväen piristimistä, kylpyvaahtoviipaleista. Lushin tuotteet on kiehtoneet minua jo hyvän aikaa, mutta aina isolla kirkolla vieraillessani olen jostain syystä kävellyt liikkeen ohi astumatta sisään. Pari viikkoa sitten pistäydyin taas Helsinkiin ja päätin, että päivän missio on vierailla Lushilla. Haastavaksi homman meinasi tehdä se, että liike oli muuttanut ja ovessa komeili tieto "asematunneliin, liukuportaiden yläpäähän". Asematunnelin löydän juu, mutta mitkä ihmeen liukuportaat (oletin niitä olevan kai sadat :D)... Tämä kaakkoiskulmalaiselle hiukan haastava suunnistusohje kuitenkin aukesi Kicksin mukavan myyjän avustuksella :).


Lushin myyjä oli erittäin ystävällinen, ammattitaitoinen ja palvelualtis. Todella hyvä mieli jäi liikkeessä asioinnista ja aion varmasti piipahtaa siellä uudelleenkin.
Tällaisia tuliaisia toin siis Lushilta kotiini:



Pikkupimut saivat tämän valloittavan, lumotun taikasauvan <3. Kun sitä heiluttaa vedessä tai pitää juoksevan veden alla, se vaahtoaa ja värjää kylpyveden hennon vaaleanpunaiseksi. Oih, mitä prinsessakylpyjä!



Miehelleni ostin palan tumman turkoosin väristä Dirty Saippuaa. Iho jää ihanan tuoksuiseksi ja puhdasta tulee. Ainoa miinuspuoli tässä on se, että palan hinta huimaa todellakin päätä...


Itselleni ja miehelleni (mitäs me lapsenmieliset ;P) ostin hemmotteluksi kaksi kylpypalloa. Meillä on järjettömän iso kylpyallas kotonamme ja epäilen, etteivät nuo kaksi palloa edes riitä siihen, mutta nuukuus iski, koska palloilla oli hintaa á 5,50€ ja nehän ovat tietysti kertakäyttöisiä.


Palloja ei olla päästy vielä kokeilemaan, mutta ne siis liukenevat sihisten ja poksuen veteen samalla tavoin kuin poretabletti ja jättävät jälkeensä vihreää vettä, toffeen, kanelin ja omenan tuoksua sekä hemmottelevia öljyjä.


Itselleni ostin vielä myös kasvovoiteen, mutta sitä ei nyt näissä kuvissa näy. Ihana tuote sekin.


Tässä vielä kuvasarja tyttöjen pienestä ammeesta ja taikasauvasta.











Taikasauva vaahtosi vedessä muutamalla pyöräytyksellä ja mikä parasta: kun vaahto katosi yli laitojen pienten polskiessa, sai uutta vaahtoa laskemalla hetken aikaa vettä hanasta ammeeseen. Vesi siis vaahtosi uudelleen ja uudelleen. Lapset olivat niin innoissaan! Varjopuolena tässä tuotteessa oli se, että juniorimme keskittyi kylpemisen ja leikkimisen sijaan kauhomaan vaaleanpunaista, karkintuoksuista vaahtoa suuhunsa :D.


Kylpypalloihin palataan vielä :). Lushin tuotteisiin pääset tutustumaan tästä.


Onko sinulla suositella jotain Lushin tuotetta, joka on mielestäsi ihan paras?




Ps. Huomasittekos, laitoin tuonne postauksen loppuun painikkeet, josta voi pikaisesti arvostella postauksen. Olisi kiva, jos painaisitte nappia, jos ette jaksa kommentoida (tai ei ole muuten vain asiaa ;)) :).



torstai 26. tammikuuta 2012

Riikinkukkoleimoja

Väriltänsä näissä kynsissä ei ole mitään riikinkukkoa, mutta tuo kuvio muistuttaa riikinkukon sulkaa. Halusin käyttää harmaata ja pinkkiä lakkaa yhdessä ja tulos on tämä:




Vasta lakkaamisen jälkeen tajusin, että mullahan ois ollut Misan ihana Grey Matters, mutta en enää viitsinyt poistaa kynsiltä jo lakattuja kahta kerrosta Color Clubin High Societya. Ko. lakka vaan on turhan paljon ruskeaan taittava ja liian tumma tätä lakkaustani ajatellen. Eka ja viimeinen kuva on otettu salamalla ja niissä erottuu ihan kivasti tuo leimaus..


Tässä on värit melko oikeanlaisena.


Leimaamiseen käytin Konadin pinkkiä erikoislakkaa, joka ei sekään ollut ihan paras mahdollinen. Se ei erotu mielestäni tarpeeksi selvästi. Mielessä kävi testata myös Color Clubin foil-lakkaa Hot like Lava, mutta halusin cremeä. No kylläpäs olin vaativa ja nirso :P. Kuvio on muuten Magnon XL-laatasta C ja leimattu suosikillani, Magnon XL-leimasimella.




Illalla lampun valossa nämä kynnet näyttivät sievoiselta pettymykseltä, mutta seuraavan päivän luonnonvalo toikin esiin ihan kelpokynnet :). Kontrastia olisi tosiaan saanut olla vähän enemmän (tai olisin voinut testata lakkojen yhteensopivuuden etukäteen...jälkiviisaus hyvä viisaus), mutta ihan sievät nämä on silti :).


Vai mitä tykkäät?

lauantai 21. tammikuuta 2012

Yks tylsä ranskis...

Nyt ei jaksanu, ei huvittanu, ei ollu inspistä...siis ranskiksella mennään ja muutamat water decalit koristeeksi.




Tein ranskikset vaihtelun vuoksi tippitarroilla, jotka oli tulleet NailArt-lakkojen mukana ja kylläpä ne olikin huonoja. Hyvän muotoisia kylläkin, mutta tarttuivat tosi tiukasti kynteen ja repivät sitten tippilakan reunankin mennessään :(. Tarkoitus oli, ettei olisi tarvinnut rajakohtia fiksailla millään, mutta toisin kävi ;).



Kärjissä tuttu China Glaze White on White ja sen päällä koko kynnellä Essie Jackie Oh My. Aika kiva vaihtoehto ranskislakaksi, jos haluaa muuta, kuin vaaleanpunaista. Ja tämä lakka löytyi omasta laatikosta! Nimettömään jouduin laittamaan liian paksun kerroksen, kun ohuempi raidoittui, mutta muut kynnet on ihan hyvät.


Water decalit on eBaysta tilatuista isoista levyistä. Nämä olikin hankalampia laittaa, kun yrittivät mennä ruttuun aina, kun nosti vedestä. Lisäksi tuo arkki on vähän outo, kun siinä on aina viidelle kynnelle samanväriset kuviot. Mikäs hiton järki siinä on?!? Jouduin sitten sekoittelemaan useampaa väriä molempien käsien kesken.


Tällaisilla nyt sitten pari päivää eteenpäin. Tämmöstä tavistelua ;).



torstai 19. tammikuuta 2012

Etanapostiyllätys

Itsetehdyt jutut on ihan parhautta <3. Halusin jakaa tämän ihanan rintakorun teidänkin kanssa ja kiittää samalla ystävääni mahtavasta yllätyksestä. Tämä koru tuli siis joulukortin kanssa samassa kirjekuoressa Pohjois-Karjalasta.


Mieletön, eikö! Se on tehty osittain kierrätysmateriaaleista: vanhasta vetoketjusta sekä ystäväni paidasta leikatuista henkarinauhoista (siis niistä, minkä avulla paita kestää vaateripustimessa) :).



Käsityö on ihan mieletön juttu. Itsellänikin on taitoa jonkun verran ja olen treenannut mm. neulomista, ompelemista ja virkkaamista, mutta viimeiseen vuoteen en ole oikein jaksanut innostua. Joskus se into taas palaa, sen tiedän.


On ihanaa, kun on ystäviä, jotka muistavat etanapostilla <3. Tämä koru sai ansaitsemansa paikan lähes jokapäiväisessä käytössä, tummanharmaan villakangastakkini rintapielessä.


Saatko tai lähetätkö sinä koskaan kirjeitä tai kortteja postitse?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...