Sivut

perjantai 27. tammikuuta 2012

Karkkia kylvyssä

Ihana Pumpulipupu postaili ennen joulua tilaamistaan joululahjoista pienille kummilapsilleen. Postaus jäi mieleeni ja ihastuin todella ajatukseen noista pikkuväen piristimistä, kylpyvaahtoviipaleista. Lushin tuotteet on kiehtoneet minua jo hyvän aikaa, mutta aina isolla kirkolla vieraillessani olen jostain syystä kävellyt liikkeen ohi astumatta sisään. Pari viikkoa sitten pistäydyin taas Helsinkiin ja päätin, että päivän missio on vierailla Lushilla. Haastavaksi homman meinasi tehdä se, että liike oli muuttanut ja ovessa komeili tieto "asematunneliin, liukuportaiden yläpäähän". Asematunnelin löydän juu, mutta mitkä ihmeen liukuportaat (oletin niitä olevan kai sadat :D)... Tämä kaakkoiskulmalaiselle hiukan haastava suunnistusohje kuitenkin aukesi Kicksin mukavan myyjän avustuksella :).


Lushin myyjä oli erittäin ystävällinen, ammattitaitoinen ja palvelualtis. Todella hyvä mieli jäi liikkeessä asioinnista ja aion varmasti piipahtaa siellä uudelleenkin.
Tällaisia tuliaisia toin siis Lushilta kotiini:



Pikkupimut saivat tämän valloittavan, lumotun taikasauvan <3. Kun sitä heiluttaa vedessä tai pitää juoksevan veden alla, se vaahtoaa ja värjää kylpyveden hennon vaaleanpunaiseksi. Oih, mitä prinsessakylpyjä!



Miehelleni ostin palan tumman turkoosin väristä Dirty Saippuaa. Iho jää ihanan tuoksuiseksi ja puhdasta tulee. Ainoa miinuspuoli tässä on se, että palan hinta huimaa todellakin päätä...


Itselleni ja miehelleni (mitäs me lapsenmieliset ;P) ostin hemmotteluksi kaksi kylpypalloa. Meillä on järjettömän iso kylpyallas kotonamme ja epäilen, etteivät nuo kaksi palloa edes riitä siihen, mutta nuukuus iski, koska palloilla oli hintaa á 5,50€ ja nehän ovat tietysti kertakäyttöisiä.


Palloja ei olla päästy vielä kokeilemaan, mutta ne siis liukenevat sihisten ja poksuen veteen samalla tavoin kuin poretabletti ja jättävät jälkeensä vihreää vettä, toffeen, kanelin ja omenan tuoksua sekä hemmottelevia öljyjä.


Itselleni ostin vielä myös kasvovoiteen, mutta sitä ei nyt näissä kuvissa näy. Ihana tuote sekin.


Tässä vielä kuvasarja tyttöjen pienestä ammeesta ja taikasauvasta.











Taikasauva vaahtosi vedessä muutamalla pyöräytyksellä ja mikä parasta: kun vaahto katosi yli laitojen pienten polskiessa, sai uutta vaahtoa laskemalla hetken aikaa vettä hanasta ammeeseen. Vesi siis vaahtosi uudelleen ja uudelleen. Lapset olivat niin innoissaan! Varjopuolena tässä tuotteessa oli se, että juniorimme keskittyi kylpemisen ja leikkimisen sijaan kauhomaan vaaleanpunaista, karkintuoksuista vaahtoa suuhunsa :D.


Kylpypalloihin palataan vielä :). Lushin tuotteisiin pääset tutustumaan tästä.


Onko sinulla suositella jotain Lushin tuotetta, joka on mielestäsi ihan paras?




Ps. Huomasittekos, laitoin tuonne postauksen loppuun painikkeet, josta voi pikaisesti arvostella postauksen. Olisi kiva, jos painaisitte nappia, jos ette jaksa kommentoida (tai ei ole muuten vain asiaa ;)) :).



5 kommenttia:

  1. Voi ihanuus! Tuollainen pitää kotiuttaa meidän rinsessoille. Kurkkasin webshoppiin ja siellä olisi magic mushroom-kylpyvaahto, joka menisi täydestä Mariohullun pojan pesutuokioissa :P

    VastaaPoista
  2. Voi, mitä ihanuuksia oot ostanut! Mä tahtoisin kans kylpyammeen, niin sais kaikkee tuollasta :) Mä tykkään noista pikapainikkeista, oon yleensä vähän huono kommentoimaan :D

    VastaaPoista
  3. Voi Lush :D Itse olen tietoisesti pysytellyt poissa Lushin sivuilta rahatilanteen vuoksi, mutta jossain vaiheessa tilailin sieltä kaikenlaista. Noh, enimmäkseen saippuoita mutta ihastuin myös palashampoisiin ja kokeilin muutakin :) Oma lempparini on kuitenkin varmaan hoitoaine American Cream, se tuoksuu aivan ihanalta ja mikä parasta, tuoksu ei rajoitu vain suihkukäyntiin vaan jää pienisti hiuksiin vielä suihkun jälkeenkin <3

    VastaaPoista
  4. Voi että miten kivoja ostoksia, aivan ihana tuo taikasauva! Ja vielä paljon kätevämpi systeemi kuin ne kaikki kylpypallot ym. Harmi, että mun kaikki kummilapset on poikia, tuo olisi ihana. Tai tietysti sen voisi ostaa myös itselle. :)

    Hauska kun olit muuten juuri tänään linkittänyt blogiini, kun olin juuri kirjoittamassa postausta siitä liukuvärjäyksestä, ja linkittämässä itse tänne. Telepatiaa! :)

    VastaaPoista
  5. Ooi vähänkö söpö toi sauva :D Alkoi naurattaa toi vaahdon syöminen :D

    Toisaalta hyvä ettei ole kylpyammetta, muuten tili olisi tyhjänä kun olisin tuhlannut senttini Lushin tuotteisiin. ;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...