Sivut

maanantai 20. elokuuta 2012

Pikainen geelihuolto - ja koura

Taas vähän laimeeta näytettävää, mutta huomenna tilanne korjaantuu ;). Huolsin ne ällöpersikkaiset ranskikset jo kahden viikon jälkeen, vaikka ne olivat tosi hyvässä kunnossa. Kasvurajaa alkoi olla vaan jo kolme milliä (!), niin ajattelin, että huolletaan nyt sitten, kun kerran vauvakaan ei suostu tulemaan pois mahasta (kaiketi ennen eskari-ikää >:( ). 


Kovasti tekee mieli lakkailla kynsiä taas, joten jätin koristelut taas huomaamattomiksi, että ne peittyy helpommin lakkojen alle. Kärkeen sipaisin helmiäisvalkoista ja toiseen reunaan vielä tilaamaani ihanaa glitteriä, jota en nyt sitten jostain syystä oikein osaakaan käyttää :/. Kummalliselta se näyttää näissä kynsissä ainakin, paitsi silloin, kun lampun valo käy kynsiin. 

Tutkailin myös kynsiäni huollon aikana tarkemmin, kun tekisi mieli jättää geelit pois ja hoidella omia kynsiä. Aika heikossa hapessa taitavat poloiset olla, mutta se nyt olikin onneksi tiedossa, kun raskaushan tämän aiheutti jo alunperin.


Suloisen värisiä nuo glitterit on, siitä ei pääse mihinkään :). Antakaas hyviä ideoita niiden käyttöön? 

Sitten vielä loppukevennys.
Muistaako kukaan jostain 80-luvulta tv:stä sellaisen nyrkin pimeässä? Ne napsautti sormia ja kämmenelle syttyi pieni tuli, niin kuin tulitikkuun. Vai meniköhän se niin, olin itsekin aika nassikka silloin vielä :D. Kuvasin kynsiäni ja otin vahingossa alla olevan kuvan ja siirsin sen koneelle muiden joukossa. Tuo käsi on ihan kuin siitä telkkarimainoksesta :D haha. 

Älkää nähkö painajaisia mun suuresta kourastani ;D.



2 kommenttia:

  1. Kivat ranskikset, ihanan hempeät! Mä ainaski muistan sen käden, olisko se jonku ohjelman loppuun kun se tuli, YLEllä ehkä? :D Ja tsemppiä loppuodotukseen, itsellä molemmat oli yliaikaisia, ei ole helppoa se :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo YLEllä, mut eipä sillon vielä muita kanavia tainnut ollakaan :D.
      Kiitos, aikalailla jäytää jo korvien välistä tämä odottaminen. Mulla on kans molemmat menneet yli lasketun ajan, et sama laulu joka kerta näköjään :P.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...