Sivut

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Ystiskynnet

Tapasimme vanhojen opiskelukavereiden kanssa eilen yhteisen illanvieton merkeissä. Opintojen aloittamisesta oli kulunut 10 vuotta ja meitä saapui paikalle 10 ihanaa leidiä. Vanhaksihan sitä itsensä melkein tuntee, kun tuollaisista lukemista voi jo ääneen puhua, mutta onneksi me ollaan silti niin (iki)nuoria ;).


Lakkailin pikaisesti edellisenä iltana ranskistyyliin ekat ystävänpäiväaiheiset kynnet, eli sydämiä kehiin.





Tässä käytetyt lakat:




Sydämen ristikko on tavallista tylliä, ostettu siis kangaskaupasta. Ystävä lupasi tuoda mulle kätköistään pätkän sitä tiheämpää huntutylliä, joka on myös taipuisampaa ja ohuempaa, kuin tämä tavallinen. Käy siis kynsiin varmasti paremmin. Sovittiin, että testaillaan hänen geelikynsiinsä sitten seuraavaksi sitä :). Jännän, eläväisen pinnan tyllillä kuitenkin sai! Epäilin, näyttääkö tylli luonnonkynnellä, kuvion sisällä yhtään sen kummemmalta kuin vaikka konadilla tehty ristikko, mutta kyllä se näytti ihan erilaiselta. Näitä pitää kokeilla lisääkin :).




Tässä vielä pari kuvaa NfuOh-lakasta. Se näyttää niin erilaiselta eri valossa, ettei uskoisi, että kuvat on otettu samasta pullosta. Mulla on vain kaksi Nfu-lakkaa ja haaveilen tilaavani pari lisää tässä lähipäivinä, kunhan vain osaan valita mitä... Millään lakkamerkillä ei oo kauniimpaa pulloa ja korkkia, kuin näissä <3! Korkki on siis mekon korsettiyläosa ja pullo on mekon helma :). Niiiiiin kaunis.



Mikä NfuOh on sinun mielestäsi ihan must have -ostos vai onko lakat tuttuja ollenkaan?



Ps. Huomasithan, että postauksen alareunassa on pikapainikkeet :)





4 kommenttia:

  1. Jos saisin valita vain yhden nufuliinin (kauhea kohtalo!), ottaisin 51:n. Mulla on neljä flakielakkaa - 50, 51, 52 ja 59 - ja ainakin niistä (ja swatchien perusteella muistakin) se on ehdottomasti upein :)

    Kynnet on nätit kans!

    VastaaPoista
  2. Ah, NfuOh <3 Mulla on itselläni yks nufu, Opal-sarjasta nro 54. Tuosta Opal-sarjasta kelpuuttaisin varmaan vaikka kaikki! Ulkomuistista en muista niitä mutta googlettelin pikaisesti ja esim. nro 49 olisi aivan ihana. (Pitää lopetella googlettelut näemmä ihan alkuunsa, herttinen että iskikin himotus kyseisiin lakkoihin...) =D

    VastaaPoista
  3. Ihanat kynnet =) Mä rrrakastan Nfuja! Ja jos vaan yhden saisi niin luultavasti se olisi juurikin tuo 39, sitä kun voi laittaa kaikenväristen lakkojen päälle. Mulla taitaa olla 12 nufua, jotkut ei niin mahtavia ja toiset iki-ihania =)

    VastaaPoista
  4. Itse petyin tähän lakkaan :D Ajattelin sen olevan paaaljon paksumpi ja peittävämpi.
    Sopii kyllä kaikkien lakkojen päälle, plussaa siis löytyy.
    Mutta Nfu Oh holot ja Opal-sarjasta muutamat on ihan täydellisiä <3 Tutustuin näihin ensin kuvien kautta ja heti kun näin näiden sarjojen kuvia, oli pakko tilata..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...