Stilettihehkutus sai sellaisen murskatuomion, etten voinut vastustaa kiusausta uhmata ihanaa lukijajoukkoani ja kokeilla, miltä ne teräväkärkiset kynnet näyttävät minun suurissa ja pitkäsormisissa kätösissäni.
Tutkailin kynsien muotoja ja malleja, ja koska edelleen tuntui turhan raa'alta se, että pienten lasten äidillä olisi oikeat stilettikynnet, päätin lähteä varovaisemmin liikkeelle. Maltillinen pituus on hyväksi jo pelkästään siitä syystä, että saan opetella rauhassa käyttämään piteneviä kynsiä sen sijaan, että roiskaisisin tuhottavakseni kolme-neljä senttiä kertalaakista.
Löysin mainiosta, suomalaisesta Polishaholic-blogista kauniit kynnet, joita voit kurkata tästä. Noiden kynsien värikin miellytti minua kovasti, pinkkityttö kun olen. Tuumasta toimeen siis ja lopputulos on tässä:
Haeskelin näille kynsille sellaista mantelin muotoa ja tunnustan, että kärkiä viilatessa mulle iski paniikki itseni ja lähimmäisteni haavoittamisesta, joten näin treenikäyttöön oli pakko pyöristää terävimmät osat kynsistä pois. Se niistä stileteistä siis. Nyt yhden päivän käytön ja näiden kuvien katselun jälkeen mielessä pyörii kärkien viilaaminen terävämmäksi. Ehkä pikkuhiljaa :).
(Olin myös päättänyt jättää pääsiäisen teemakynnet väliin, mutta eikös nää aja asian ihan hyvin, kun osa kynsistä on kananmunan muotoisia ;D.)
Kynnen muotojen viilaaminen on vaikeampaa, kuin koskaan osasin kuvitella ennen geelikynsikurssia. Vähän huomaan viime kesästä kehittyneeni, mutta todella paljon on vielä matkaa ja on ihanaa huomata joka kerralla oppivansa jotain pientä uutta viilaustekniikasta. Näistäkin kymmenestä kynnestä rankkasin ainoastaan neljä hyväksytyiksi ja minä todentotta käytin näiden tekemiseen (ja kahvin juomiseen ja netissä surffaamiseen jne. jne.) yhteensä noin kuusi tuntia! Itsekritiikki kukoistaa jälleen, hmph.
Kynnet on tehty Cesarsin geeleillä. Käytin Millennium-, huolto- sekä sealing geeliä. Pinkkiä glitteriä sekoittelin geelin joukkoon. Kärjistä tuli tosi söpön väriset ja juuri sopivan huomaamattomat. Joudun näihin kynsiin nimittäin itsekin totuttelemaan, joten en halunnut mitään silmille hyppäävää koristelua heti alkuun.
Yllätyin kovasti myös siitä, miten kivasti tämänmalliset kynnet sopivat pitkille ja suht laihoille sormilleni. Pelkäsin niiden näyttävän vähän naurettavalta, varsinkin kun mulla on muutenkin se erikoispitkä kynsipeti. Tällainen muoto saa minun kädet näyttämään ehkä jopa sirommilta ja erityisesti naisellisemmilta :).
A i l a i k !
:)























































