Miniän kosto

..also known as sienivillatakki.


Tämä tarina ei liity sitten mitenkään kynsiin, mutta minuun ja anoppiini kyllä. Tarina alkaa näin:


Olin nähnyt loppukesällä jossain lehdessä kuvan ja neuleohjeen kellohelmaisesta villatakista, mutta tietenkään en enää hetkeä myöhemmin muistanut missä. Kerroin asiasta anopilleni, joka juuri jäi oloneuvokseksi vuosikymmenten työurakan jälkeen ja pitää kovasti neulomisesta. Salaa toivoin, josko saisin hänet palkattua neulomaan tuon ihanuuden itselleni. Lehteä ei löytynyt, vaikka lehtipisteet, käsityöblogit, keskustelupalstat ja kirjasto tuli koluttua läpi.


Eräänä päivänä olin ottanut töihin evääksi anopin tekemiä lihapullia, joista niin kovasti pidän. Ihmettelin, miksei lihapullat maistuneet yhtä hyviltä kuin aiemmin, mutta hyvällä ruokahalulla söin ne silti. Illalla kotona mieheni irvaili -siis suorastaan lällätti! Kuvitelkaa!- minulle syömistäni lihapullista, joihin anoppi oli piilottanut sieniä. Ja siis minähän en syö sieniä! 


Vedin ihan kaameat pultit. Suutuin ja käyttäydyin kuin mikäkin draamakuningatar. Kiukuttelin miehelleni kuin pahainen kakara, ja jos anoppi olisi ollut meillä, olisi hän taatusti kuullut kunniansa. Jep, reaktioni oli kaikessa lapsellisuudessaan...noh, liioiteltu. 


Selvennykseksi on pakko kertoa, että olin juuri anopin edellisellä kyläreissulla pyytänyt häntä tekemään meille sieni- ja kalaruokia, joita haluaisin kovasti maistella ja opetella syömään. Jos olisin tiennyt, että lihapullissa on sientä, olisin syönyt ne silti. Tai ainakin maistanut. Kiehahtaminen johtui siis siitä, että minua oli kohdeltu kuin pientä lasta, joka pitää huijata syömään kasviksia (ja reaktio oli sitten sitä, mitä tilasivat, huijarit :P) Prkl. 


Mietin kuumeisesti "kostoa" anopille ja lopulta keksin: villatakki. Älysin lopulta (harmi kun en heti aluksi...) kääntyä Huutonetin puoleen ja sieltähän se lehti löytyi ihan parilla eurolla. Seuraavan kerran kun näin anoppia, kerroin hänelle kiukkuepisodista, joka onneksi jo siinä kohtaa nauratti (ja ehkä vähän hävettikin :D) ja tuumasin, että sen siitä saa, kun syöttää miniälle salaa sieniä. Se on nyt neulottava villatakki. Ihana, huumorintajuinen anoppini vastasi: "No eihän se sitten muukaan auta."


Ja tässä tämä on, ikiomani, minulle tehty, Miniän kosto:

Mieletön, upea, leveähelmainen neuletakki, jossa on iso hiippamallinen huppu. Mustat langat löytyivät Novitan myymälästä ja fuksiansävyinen,monivärinen raitalanka piti tilata Englannista, koska sitä ei enää suomalaisista verkkokaupoista löytynyt ja jälleenmyyjätkin olivat näillä leveysasteilla vähissä.


Sain takin etukäteissynttärilahjaksi <3. Hirmuinen homma ja tuosta noin vaan se kävi, kun on puikot käsissä syntynyt ;). Itseltäni olisi mennyt kai sen 10+ vuotta, koska innostus olisi lopahtanut viimeistään puolikkaan helman kohdalla.


Hihoissa on tuollaiset leveät osat muuten myös :). Veljeni mielipide (kaikella rakkaudella kaiketi) takista oli, että voin ostaa lipun Tylypahkaan ;).

MInusta tämä on aivan ihana ja minulle todella arvokas. Käsin tehty on aina käsin tehty.


Onko Sinulla näin metkaa anoppia? :)