Sivut

maanantai 12. tammikuuta 2015

Mustavalkoinen wannabe-ranskalainen-negative-space-manikyyri

Siinä kohtaa, kun kyllästyn kaikkeen mustavalkoiseen ja graafisiin kuvioihin, alkaa kotona melkoinen remontti. Oon viimeisin vuoden sisällä väsäillyt sinne sun tänne mustavalkoisia yksityiskohtia ja niitä löytyy jo tapetista, matosta, tyynynpäällisistä ja muista tekstiileistä, valaisimista, astiakaapista. On joulusukkia, tarjottimia, kynttilänjalkoja, vaatteita, servettejä ja purkkeja ja purnukoita (kuullostaapa överiltä O_o). Onneksi tapetteja lukuunottamatta kaikki on ollut alehaukan budjettisisustusta tai DIY-juttuja, joten kukkarolle nämä mustavalkoiset valinnat eivät ole liialti käyneet.

Paitsi nyt, kun heräteostoksena klikkailin ostoskoriin elämäni ensimmäiset kynsivinyylit, kun totesin näitä graafisin koristein maustettuja kynsiä tehdessäni, ettei tavan ranskistarroista ole yhtään mihinkään. *murh* 


Ajatus oli kuitenkin komea wannabe-ranskalainen-negative-space-manikyyri, vaikka toteutus ontui monessa kohtaa:

  1. Chevron-ranskistarrat ei pysyneet kunnolla, vaan laskivat lakan alle ja suttasivat = epäsiistit reunat.
  2. Essien Licoricessa ei riittänyt peittävyys täysin mustaan leimaan paljaalle kynnelle.
  3. Leimat sutaantuivat useasta yrityksestä huolimatta päällyslakan kanssa (enkä ymmärrä miksi! *kirosana*)
  4. Rutikuivat kynsinauhat imaisivat lakan itseensä (= auttaisiko himorasvauksen lisäksi lisätuhlaus ja Liquid Palisade vaimikäsenytoli?)


Päätin nyt kuitenkin julkaista nämä, koska kauempaa katsottuna nämä oli varsin kivannäköiset ja mätsäsin kyllä sisustukseemme olkkarin sohvalla istuessani :D.

Tässä vielä käytetyt jutut:

- Essie Licorice, musta lakka.
- OPI Pirouette My Whistle, glitterlakka (mustan lakan päällä pikkurillissä ja ranskiksen pohjana)
- kynsitarroja (chevron-kuvio)
- LealacB-leimauslaattasta harlekiinikuvio


Onko kellään teistä moista mustavalkoista buumia kuin mulla? :)




28 kommenttia:

  1. Hieno lakkaus! Mustavalkoiset sisustuselementit ym. on kyllä hienoja, mutta ei yhtään mun juttu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). Se oiskin tylsää, jos se ois kaikkien juttu :).

      Poista
  2. Mäkin olen miettinyt tuota Liquid Palisadea. Se on vaan niin kallis... Jos hankit sen ja tykkäät niin postaa heti tänne. Sum juttuja on kiva lukea :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Tiia Minttu. Mietin vielä ja taidan googlailla mielipiteitä, ennen tilaamista siis :).

      Poista
  3. Superkauniit kynnet! Eikä kukaan huomaisi noissa mitään vikaa, jos et niitä erikseen luettelisi. :D :D Mulle menee kyllä mustavalkoinen sisustuksessa oikein hyvin. Meiltä ei taida paljon muuta väriä löytyäkään kuin valkoista, harmaata, mustaa ja ruskeaa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). Miten sitä sortuukin aina vikojen luetteluun :(. Ettei vaan kukaan luule, etten huomaa omia virheitäni? No en tiedä. Mut joka tapauksessa tykkäsin näistä kynsistä kyllä itsekin ihan tosi paljon, kaikkine vikoineen :). Kädet on vaan ihan kamalassa kunnossa, oikein sattuu :(.

      Poista
  4. Toinen mustavalkointoilija täällä hep! Tykkään tietysti siis näistä kynsistäkin tosi paljon :)

    VastaaPoista
  5. Mielettömät kynnet! :) Rakastuin näihin kyllä ihan täysin sydämin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuu, kiitti Suvi :). Taisin rakastua itsekin. Valkoisella seuraavaksi? :)

      Poista
  6. Tykkään mustavalkoisuudesta kovastikin ja olen haaveillut, että pikkuhiljaa alkaisin muutella kotiamme enemmän mustavalkoiseen suuntaan. Nyt löytyy aika runsaasti maanläheisiä sävyjä, mutta niistäkin tykkään kovasti.
    Nää sun kynnet on tosi makeet, erityisesti nuo etusormet!! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin oli maanläheisiä sävyjä ennen ja eiköhän nekin taas jossain kohtaa hiivi takaisin. Nyt puree pastellisävyt mustavalkoisen kaverina ja kirkkaat värit varmaan tulee välissä vielä :).
      Ja kiitos <3

      Poista
  7. Mustavalkobuumia ei näkynyt täälläpäin, mutta silti nää kynnet näyttää hyviltä. Geometriset kuviot kynsillä onnistuessaan aina viehättää mua ja kuvausrekvisiittakin piristää kuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kiitti :). Pitää yrittää miettiä rekvisiittaa vähän useamminkin :).

      Poista
  8. No nyt on kyllä! Ihanat <3 Harlekiinikuviokin on löytäny mestoille :D

    Itsehän toki tykkään mustavalkoisesta myös, lastenhuoneissa on sitten värikkäämpää mutta kyllähän ainakin talvella voisi meidän kodista mustavalkokuvan ottaa ihan niillä normaaliasetuksillakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Arvasin, et sinuun uppoaa ;). Meilläkin on lapsilla huoneissa väriä, tytöillä vaaleanpunaista ja pojalla keltaista, mustan ja valkoisen kaverin, hih :P.

      Poista
  9. Oiii, ihanat, mä rakastan graafisia kuvioita! ^__^

    VastaaPoista
  10. Lifestyle- sun muut blogit ovat olleet jo muutaman vuoden täynnä mustavalkoisia koteja ja tosi valkoisia koteja ja vaikka ne kuvissa näyttävät kauniilta, ne eivät näytä minusta viihtyisiltä tai kodikkailta. Jotenkin liian tyylikkäät valkeat kodit näyttävät kliinisiltä ja ankeilta eikä paikoilta, joissa joku oikeasti asuisi. Mutta lähden oletuksesta, että koska sulla on pieniä lapsia, sulla ei voi olla siellä ihan kauhean kliinisen näköistä. Mutsiis sisustussuuntauksena mua ei innosta mustavalkea linja :) Nimim. sinisellä sohvalla, vieressä oranssi viltti ja jalkojen alla tummanpunainen matto...

    Kynnet on kyllä nätit ja pirteät, joskin mun skittletteihin tottunut silmäni kaipasi kahta samanlaista kynttä per käsi jonkinlaisen harmonian vuoksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, koti voi näyttää kauniilta, vaikkei näyttäisikään siltä, miltä oman kotinsa haluaa näyttävän. Meillä on lattiat tummaa laminaattia, joten se jo karsii täyden valkeuden. Mielellään kyllä haluaisin ihan vaalean lattian, koska vaaleat kissat ja tummat lattiat on yhdistelmänä painajainen.

      Sun silmä on varmaan liian tottunut skittletteihin siis, koska näähän ei sellaiset ole. :) Tarkoituksella tein kaikista kynsistä erilaiset (paitsi kummastakin kädestä löytyy samat lakkaukset), ajatuksena näissä oli lähtökohtaisesti vain negative space -lakkaus, joka vähän rönsyili matkalla :).

      Poista
  11. Nää on kyllä ihanat!<3
    Mulla on kans mustavalkobuumi ollut jo jonkin aikaa päällä, mutta niiden lisäksi meidän kodista löytyy myös harmaata useammassa sävyssä. Ainoa huone meidän talossa, joka ei noudata musta-valko-harmaa-linjaa on meidän makuuhuone, jossa on lisäksi ripaus beigeä lämpöä tuomassa. No okei, sitä beigeä on siksi kun kukkaro ei ole antanut vielä myöten uusia kaikkia tekstiilejä;D Nii ja on toki pojan huoneessa muva-sävyjen lisäksi vähän limenvihreetä ja turkoosia.
    Menipä sisustussepostukseksi, vaikka piti kynsiä kommentoida:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Teanna :).
      Joo harmaata löytyy meilläkin ja samoin jotain pientä väripilkkua jokaisessa huoneessa. Pojalla kirkkaan keltaista ja tytöillä vaaleanpunaista (ylläri), olkkarissa mintunvihreää. Se tummanruskea lattia tuo lämpöä paljon, kun muuten on kylmänsävyisiä kalusteita ja tekstiilejä.

      Poista
  12. No en mie vaan olis huomannut mitään vikoja lakkauksissa jos et olis sanonu! Miusta nää on todella upeat kynnet ^.^
    Miulla taas on joku ihmeen vihreä buumi menossa, oon ostanut nyt pienen ajan sisään monta vihreää lakkaa joita en kuitenkaan osaa näin talven keskellä laittaa kynsille xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lopetan siis virheideni luettelemisen ja luotan siihen, että ne ymmärrätte, että näen ne kuitenkin, vaikken mitään kirjoittaisi ;). Ihana juttu, että meillä on eri buumeja <3.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...