Sivut

tiistai 6. tammikuuta 2015

... and things

Blogini tilastoja tarkasteluani huomasin, että koko blogihistoriani ajalta kymmenen suosituimman postauksen joukossa on puolet niitä, jotka käsittelevät jotain ihan jotain muuta kuin kynsiä. On mm. tukkaa ja kulmakarvoja. Suhteessa postausten määrään näitä "ohi aiheen" -postauksia on siis huomattavan vähän, vain noin 10%. 

Tällä erää tukkahommat ja erityisesti letittäminen ovat nousseet rytinällä suureen suosioon minun vapaa-ajassani, vähän niin kuin kynsien lakkaaminen 4-5 vuotta sitten. Nyt kun pienet tyttölapseni ovat kasvatelleet hiuksiaan muutamia vuosia, oon saanut harjoituspäitä tänne omaan kotiini. Tykkään letittää omaakin tukkaa, mutta kaikkeen ei sormet oman tukan kanssa taivu ja toisaalta, ihan kaikkia virityksiä ei aikuisen päähän voi tehdä, ainakaan näyttämättä - noh - pikkutytöltä :P.

Lisäsin blogini banneriin pienen lausahduksen "and things", ikään kuin itselleni luvaksi julkaista SanNails-blogissa vähän enemmänkin muita juttuja, kuin kynsiä. Tokihan se lupa on aina ollut olemassa, oma kun on blogini, mutta näkyypähän jo banneristakin, että muutakin voi olla tarjolla. Ajatus on kuitenkin pitää jutut pääsääntöisesti kynsissä, nekin kun ovat alkaneet monen kuukauden jälkeen taas kiinnostaa enemmän ^_^.

Tässä näytille letti, jonka kanssa olen töissäkin kipitellyt. Hollantilainen letti (dutch braid, väärinpäin ranskalainen letti), jonka teemana oli Disneyn prinsessat: Arielin väri ja Elsan letti :). Ihan menisin prinsessasta vessan peilissä ;P.




Tämä yllä oleva letti on versio tästä julmetun kauniista hollantilaisesta kalanruotoletistä (video Youtubessa).


18 kommenttia:

  1. Todella kaunis letti ja ihanan väriset hiukset! Kunpa itsekin osaisi, hiuksia kyllä löytyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mirka! YouTube on pullollaan ohjeita erilaisista leteistä, kurkkaapas. Tosi helppojakin 😊

      Poista
  2. Oon jäänyt koukkuun CuteGirlsHairstylesin youtube-kanavaan. Koko kesä meni niitä toljotellessa ja kokeillessa. Itsellä vaan on onnettoman ohut tukka. Ainakin kun vertaa rouvan tukkaan - sulla on arviolta neljän ihmisen hiukset!? Kuten poikani sanoisi, niin "ihan epää".
    Dutch braid on mun oma lemppari leteistä, musta se on ehkä jopa helpompi tehdä kuin tavallinen ranskis, tai ainakaan mun hiukset ei sitä tehdessä lähde yhtä helposti valumaan kuin ranskista tehdessä. Hiuspuuteri toki on hyvä apuri, mutta sun hiustenväri ei sitä ehkä suosi tai sitten näyttäis siltä kun olis jauhoja hiuksissa :) Vai oletko sitä menestyksekkäästi käyttänyt? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, no ei oo neljän tukkaa :). On mulla siis paksu tukka, mutta tuossa kuvassa on lettiä nypitty auki (lenkkejä löysemmäksi siis), että näyttää ihan megapaksulta.
      Four Reasons -hiuspuuteria voin käyttää, mut sekin pitää tosi huolellisesti harjata laittamisen jälkeen tai muuten jää jauholaikkuja. Sain myös joskus LivBoxista sen Herbinan letityssuihkeen ja sekin on ihan ok, kunhan ei laita liikaa. Tukka menee takkuun muuten.

      Poista
  3. ...ja tuota videoota katsoessa meni vähän aivot solmuun.. Kalanruotoinen dutch braid, mutta ei ihan? Vai häh? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo just se. En oo vaan itse saanut siitä vielä noin nätin näköistä, joten on pitänyt tyytyä pelkkään dutch-versioon. :D

      Poista
  4. Sulla on kyllä niin upeat hiukset että kateeksi käy! Itsellä on myös pitkät hiukset ja haluaisin kokeilla kaikkia erilaisia lettejä niihin, mutta en vain saa tehtyä niitä itselleni. Muille kyllä onnistuu, mutta itselle ei. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :). Tykkään kyllä itsekin tukastani, vaikka huoltamistahan tuo väri kyllä vaatii. Pyörteet on myös muuten yksi seikka, mikä vaikuttaa siihen, miten helppo on letittää. Mun vanhemmalla tytöllä on pari tosi voimakasta pyörrettä, niin jotkut letit ei vaan asetu hänen päähän.

      Poista
  5. Holy crap mitkä hiukset sulla on! Mulla on iänkaiken ollut lyhyet hiukset (no viimeiset kymmenen vuotta ainakin), joten mulle ei juuri kampauksia väkerretä, mutta neljävuotias neiti tykkää kovasti leteistä, joten sormet solmussa näin 38-vuotiaana opettelin sitten tekemään ranskalaisen letin, jota en ole koskaan aiemmin osannut. Eläköön YouTube ja opetusvideot! Seuraavaksi voisinkin harjoitella kalanruotolettiä. Pikkuneidillä ei ole joka puolelta pitkät hiukset vaan otsis, joten tuollaisia sivulle kiertyviä lettejä ei taida oikein voida tehdä. Hmph. Pitäisköhän maanitella lapsi kasvattamaan etuhiuksetkin pitkiksi? Se kysyis kyllä pinnejä ja pinnaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kalanruoto on helppo tehdä ja samoin tää dutch braid, eli ranskalainen letti väärinpäin. Dutch ehkä jopa helpompi, kuin ranskalainen! Youtube on kyllä täynnä kivoja videoita :).
      Meillä on kans nuoremmalla likalla otsatukka ja kyllä hänellekin saa kivoja lettejä tehtyä, joskaan ei ihan tällaista Elsa-lettiä. Vanhemmalla ei taas oo koskaan otsista ollutkaan ja kyllähän se oli pinnien (ja pinnan) paikka silloin pienenä :D.
      Ja kiitos, holy crap lienee kehu ;D <3.

      Poista
  6. Oh, aivan ihana letti ja edelleen oon kateudesta vihreä (punainen?) sun hiusten väristä ja muutenkin sun hiuksista! Ei kyllä onnistu tuollaiset letit multa, ihan sama kuinka monta tutoriaalia katon kun perus ranskalaistakaan en saa ainakaan itselleni tehtyä... :D

    Mutta peukut ylös myös muun aiheisille postauksille ja erityisesti näille tukkajutuille, näitä oon tykänny lukea ennenkin täältä ja tykkään varmasti jatkossakin! :) Toki kovasti toivon myös kynsipostauksia, mutta kaikki muukin kelpaa yhtälailla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Annie, kiva kuulla, et näillekin jutuille löytyy tilaa. Pääpaino kuitenkin kynsillä, parit on jopa odottamassa jo julkaisua ^_^.

      Poista
  7. Ihana letti, mieki tahdon! Nyt meen kahtomaan tuota youtube-videota ja menetän hermoni kun ei onnistu.. :D

    VastaaPoista
  8. Mää haaveilen leiskuvan punaisista hiuksista. OIkeastaan se alkaa oleen jo pakkomielle!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...