Sivut

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Väriä vaihtava lakka ja pissinkeltainen yllätys

Ihana, keväinen aurinko työntyy ikkunoista ja ovista sisään (nii-in, "ihana". Voi vee, että meillä on likaista! :( ) ja mikäpä siis mukavampaa, kuin tarttua auringonvalossa väriä vaihtavaan kynsilakkaan mielessä hauska raitalakkaus.

Sain viime kesänä Zirkonellasta testiin vastaavan DelSol-merkkisen lakan (täällä postaus ko. lakasta)  ja siksi olinkin innokas testaamaan myös toista merkkiä. Tässä siis kynsimiitissä CesarsShopista saatu Ruby Wing, sävyssä Zen Garden.


Lakka on varjossa (siis ilman uv:n vaikutusta) kaunis, vähän likaisensävyinen vaalea lila ja auringonpaisteessa suklaanruskea. Lakka vaihtaa väriä tosi nopeasti, mutta vaatii  kohtisuoran auringonvalon vaihtuakseen.

Varjossa.
Auringonpaisteessa.



Levittäminen oli vähän työlästä, muttei mikään sula mahdottomuus. Lakka tahtoi valua kynsinauhoille, eli piti olla tarkkana, ettei ota liikaa lakkaa sutiin. Minun kynteni peittyivät kolmella kerroksella, mutta kaksikin voisi riittää luonnonkynsille. Iso plussa siitä, että lakka kuivui nopeasti.

Pidempi hetki paisteessa.

Varjoon palatessa väri alkoi vaihtua lilaksi pikku hiljaa ja sain aikaan hauskan liukuvärin :D.


Ja sitten se loistava ajatus, joka minusta riippumattomasta syystä muuttui fiaskoksi. Halusin tehdä simppelit raitakynnet mustalla, valkoisella ja kultaisella koristelulakalla. Siis w-a-u, mikä idea käyttää väriävaihtavaa lakkaa alla. Saan vähän niin kuin kahdet raitakynnet kerralla! 


Onnistuin kylläkin sotkemaan Sechen kanssa mustia raitoja, eikä käsikään ollut vakain mahdollinen, mutta sekään ei pilannut fiilistä, et näistä tuli muuten ihan kivat.

Kunnes...



...menin auringonvaloon...

...

...

...

...

AAAAAAARGH!!


Herranpieksut, nehän rumimman väriset kynnet ikinä! Ja minä sentään pidän ruskeasta.
Ei tullut pieneen mieleenkään, että tuo värinvaihto-ominaisuus toimii toisen lakan läpi ja vieläpä ei-toivotulla tavalla. Valkoisista raidoista tuli ätäkän aamupissin väriset :P. Hrrr...

Ja mikä erikoisinta, tuo keskisormen ohut raita jäi valkoiseksi! Se ei muuttunut keltaiseksi, vaikka kuinka kääntelin sormea aurinkoon päin. Whoooot?!?


Kyllä nuo kynnet tuosta vielä lilaksi ja valkoiseksi palautui, mutta minun mieleni traumatisoitui siinä määrin, että poistin lakat välittömästi tämän jälkeen. 


Kaikenäköistä sitä sattuukin.

Käytetyt tuotteet:
  • Värilakka: Ruby WIng Zen Garden (saatu CesarsShopista)
  • Raidat: Art Club musta, valkoinen ja kultaglitter sekä Color Club French Tip ja China Glaze Liquid Leather
  • Päällyslakka: Seche Vite Dry Fast Top Coat

Kuitenkin...
Väriä vaihtavat lakat on ehkä pähein juttu pitkään aikaan. Minä tykkään :).



24 kommenttia:

  1. :D Anteeks mut nuo on kyllä todella, _todella_ hirveän väriset. Siinähän on tymäkän aamupissan kaverina se toinen aamuinen tuotos, joka ilmestyy ilmoille aamukahvin jälkeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, naulan kantaan! Oon ihan samaa mieltä kanssasi, älä suotta anteeksi pyytele :D.

      Poista
  2. Siisti tuo idea,väriä vaihtavuus siis..mut joo,samaa meiltä lopusta. :)

    VastaaPoista
  3. ai kamala sentään XD tosi nätit kyllä varjossa joo, mutta auringossa..... nauroin silti koska kirjotit hauskasti! :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, kiitti! Noita kun kattoo useemman kerran, niin alkaa tulla ihan huonovointiseksi XD.

      Poista
  4. Oonko mää jotenki erilainen jos mun mielestä nuo ei-niin-onnistuneet ei oo nii kamalat :D toivottavasti joku sai selvää ku näköjää puhuakki ossaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Öööö, oot ;). Onhan ne ihan kivat, jos sattuu tykkäämään ;D.

      Poista
  5. Tosi hyvin vaihtaa kyllä väriä! Ja nätti on kyllä ilman tuota auringonvalon vaikutusta, kun väriyhdistelmä näyttää vähintäänkin epäilyttävältä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanan lempeästi ilmaistu "vähintäänkin epäilyttävältä" :D. Järkyt ne on!
      Mut joo, väri vaihtui kyllä yli odotusten, siis ihan ilman raitojakin.

      Poista
  6. Hahaha voi ei :D ei kyllä ihan heti tullu mieleen että noin vois käydä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullu, ei. Meinasin ensin laittaa raidat sillä toisellä väriävaihtavalla. Mitäköhän siitä ois tullu X).

      Poista
  7. Hihittelee sitten loppupäivän tuolle "ätäkän aamupissin väriset..." -lohkaisulle. Ei juma, värikartat uusiksi, tuo nimi on ehottomasti saatava kuvaamaan juuri tuota keltaisen kaunista sävyä...

    VastaaPoista
  8. Sulla oli selvästi alitajuntainen himo desert suniin joka tässä sitten pääsi pintaan... ;)

    VastaaPoista
  9. Tykkään enempi kyllä liilasta raitaversiosta ;D Ihanat nuo raidat! <3

    VastaaPoista
  10. Olen erilainen muori koska mun mielestä nuo ei ole kauheat:D Tulee englanninlakut mieleen:)
    Mutta väriä vaihtavat lakat ei ole mun juttu, haluan kontrollifriikkinä, että lakat pysyy sen värisenä kuin olen ne kynsille laittanut:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, olet tosiaan :D. Mutta trust me, et olisi livenä tykännyt. Kukaan ei oo _niin_ erilainen muori. ;)

      Poista
  11. Ilkeää nauraa toisen kömmähdykselle, mutta nää kynnet saivat mut ulvomaan vedet silmissä. Ihan mielettömät pissikakkikynnet, ja vielä ihan vahingossa XD Ennen värinvaihdosta ovat kyllä tosi kivat, tykkään! Auringonvalossa... um, not so much XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpönhöö. Ihanaa vaan, kun sain hymyn huulille. Eihän näille voi muuta kuin nauraa. Paitsi itkeä :D.

      Poista
  12. Voi ei! :D Mut väriä vaihtavat laakt on kyllä hauskoja! Mullakin on pari Ruby Wingsiä hankittuna, mutta en oo testaillut vielä, kun aattelin ettei toi pimeä talvi oo ihan otollista aikaa niille. Nyt vois niitäkin kaivaa laatikoiden kätköistä esiin.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...