Sivut

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Nakkena - se pitkä kynsipeti

Kynsiblogeissa julkaistiin viime vuoden puolella paljon kuvia nakukynsistä, jotka ei lakkaharrastajilla aina ole järin kaunista katseltavaa kynsilakkojen aiheuttamien värjäymien/kellastumien takia. Bloggaajat kuitenkin esittelivät omat nakukyntensä rohkeasti, olipa ajatuksena sitten paljastaa alaston totuus tai antaa muuten vain ajattelemisen aihetta kuvien photoshoppaamisesta. 

Itselleni ei tuolloin tullut mitään erityistä tarvetta näyttää kynsiäni nakuna, onhan mulla kuitenkin ollut näissä geelit ja jonkinmoiset ranskikset päällä joka tapauksessa. Ja olettehan te jo nähneetkin geelihuoltopostauksissa "keskeneräisiä" kynsiäni...

Tällä kertaa päätin kuitenkin huollon yhteydessä jättää kokonaan koristelut tekemättä geelin alle ja viilasin kaikki vanhat ranskisjämät pois ja geelasin kynnet ainoastaan kirkkaalla geelillä. Tämän nakummaksi en kynsiäni tässä kohtaa saa :).

Arvonta-postauksen kommenttilaatikossa, kuten monesti aiemminkin, on tullut monta ihanaa palautetta kynsieni muotoa koskien. Siitä rohkaistuneena haluan näyttää teille, mikä on minun kynsieni outous, jota inhosin vielä muutamia vuosi sitten, mutta nyt olen oppinut arvostamaan. Se monesti jo mainitsemani pitkä kynsipeti.

Etusormen kynsi on muutes ihan suoraksi viilattu,
on vaan sormi hassussa asennossa tuossa...

Kaivakaapas huviksenne mitta esiin ja mitatkaa vasemmasta keskisormestanne näkyvä osa kynsipedistänne, eli kynsinauhasta vapaan reunan (kärjen valkoisen osan) alkuun saakka. Kynsipeti on siis kynsilevyn alla olevan alue, jossa kynsilevy on kiinni. Jos löytyy yksikin, jolla on pidempi kynsipeti kuin mulla, lupaan hmm... syödä hattuni? ;)

Katsokaas. Omani on 14 mm!! 

O_o


Tuota ei hevillä päihitä, sanoisin. Aiemmin pidin kynsiäni vähän rumina, kun ne näyttivät jotenkin isoilta. Mulla on kyllä iso nyrkki muutenkin ja pitkät ja kapeat sormet, eli käsien rakenteeseen nähden kynnet on oikein sopusuhtaiset.

Geelikurssin jälkeen opin suhtautumaan pitkään kynsipetiini taas ihan uudella otteella, kun tajusin, että tämähän onkin ideaalitilanne, jota tavoitellaan jopa keinotekoisesti peittävien geelien avulla. Minun kynsiini voi ihan huoletta käyttää vaikka valmiita ranskistippejä, jotka pitää liimata osittain kynsipedin päälle, eivätkä kynnet näytä sittenkään pöhköltä. Pöhköllä tarkoitan tässä sitä, kun kynsipetiä jää näkyviin vain pieni osa ja valkoista on klassiseen, ranskalaiseen manikyyriin nähden ihan liikaa. Lisäksi kynsissäni on aina koristelutilaa, vaikkei vapaata reunaa edes olisi :). Pitkän kynsipedin huono puoli on nähdäkseni vaan siis se, jos ei satu tykkäämään :P.

Tällaista sydämellä tällä kertaa.


No niin sitten mittailemaan ja raportoimaan kommentteina, kiitos :).

25 kommenttia:

  1. Sulla on kyllä tosi kauniit kynnet ja myös sormet, ne on sopusuhdassa keskenään. Enkä edes lähde kilvoittelemaan kynsipedin pituudesta kun häviän kuitenkin :D

    VastaaPoista
  2. 13mm täällä, läheltä liippaa! :D Vaikka meillä on kynsipedissä vaan millin pituusero niin sun kynsipeti näyttää silti tosi paljon pidemmältä kun mun. :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiskohan mulla sormenpäät enemmän kapenevat, kuin sulla ja siitä sitten illuusio pidemmästä kynsipedistä? Jännä juttu kyllä :).

      Poista
  3. Minulla on 15 mm :) Mutta rakastan kyllä kynsiäni, näyttävät pitkiltä vaikka olisivat ihan lyhyet ja kauniilta kaikilla pituuksilla ylipäätään. Ja ne saa koristeltua käytännössä ihan miten vaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaargh, taitaa mennä hatunsyönniksi :/. Vaadin kyllä todistusaineistoa ensin ;).
      Ihanaa, että minäkin oon vihdoin oppinut tykkäämään kynsistäni, oot niin oikeessa :).

      Poista
  4. Oli sitten ihan pakko mennä ja mitata toi kynsipeti!? :D :D Siis herranjumala että mä haluaisin yhtä upeat ja pitkät! Mut näillä mennään...

    VastaaPoista
  5. Täytyypä mitata kunhan ensin kotiudun.. veikkaan, että aika lähelle pääsen, mutta ehkä ei kuitenkaan ihan oo yhtä pitkät :)

    VastaaPoista
  6. Oi, ihanan pitkät kynsipedit sulla! :3 <3

    VastaaPoista
  7. Oli pakko heti mitata:D 14mm kansssa:) tosin mun kynsipeti näyttää lyhyemmältä kun sun

    VastaaPoista
  8. En olis kyllä ihan uskonut, mutta 15mm. Silti jotenkin nuo siun kynsipedit näyttää hurjan paljon pidemmiltä! Pisin oli oikeassa peukussa 17,5mm.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää mitata oikee peukku, kunhan putsaan lakat seuraavaksi :D.

      Poista
  9. Voi että, kaikkia jänniä näkemyksiä sitä voikaan itsestään kehittää:)

    Itse taas olen aina unelmoinut juuri tuollaisista kynsipedeistä. Haluaisin, että kynnet olisivat nätin muotoiset, mutta en haluaisi, että muodon saavuttaakseen niitä pitäisi erityisesti kasvattaa. Oma kynsipetini on lyhyt ja kynnet ovat leveät, joten saavuttaakseni edes siedettävän tilanteen, joudun nsin kasvattamaan ja sitten vaalimaan kynsiä paniikissa, että tilanne säilyisi. Enkä varmaan koskaan saisi kasvatettua niin pitkiksi, että voisin käyttää vaikkapa tumman värisiä lakkoja ilman, että miettisin koko ajan, että kynteni ovat rumat. Oikeastaan vaati monta vuotta, että aloin edes käyttää muita kuin nuden sävyisiä lakkoja, kun ajattelin, että värit on varattu vain niille, joilla on kauniit kynnet jo muutenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanos muuta! Onneksi meillä naisilla on aina oikeus muuttaa mieltä :).
      Toivottavasti sinäkin opit tykkäämään omistasi :).

      Poista
  10. täältä löytyy kans 14mm, mutta ei läheskään kyllä näytä noin pitkältä kuin sulla?!:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkohan mulla joku tuumamitta tossa kuvassa?!? ;D

      Poista
  11. Pakkohsen se oli mitata :) Oikean käden nimettömässä 15 mm ja muissa 14-13 :)
    Sun kynnet kyllä näyttää huikeen paljon pidemmilt vaikka samoissa mitoissa pyöritään O_o

    VastaaPoista
  12. Sulla on kyllä upeat kynnet, ihan ilman lakkaakin! Mun nimetön ja peukalo taitaa yltää samoihin mittoihin, mutta muut kynnet kyllä selvästi lyhyempiä. Se jos mikä on rasittavaa, jos kynsiin viilaa samanmittaiset kasvut, näyttävät pari kynttä silti selvästi pidemmiltä.

    VastaaPoista
  13. Vasen keskisormi 15 mm, vasen peukalo 18 mm. Mutta mulla on muutenkin isot kynnet, joten sulla on kyllä varmasti isompi pituus/leveys-suhde kuin mulla, eli suhteessa pidemmät kynsipedit. Ei mulla nimittäin edes näytä erityisen pitkiltä nämä :)

    VastaaPoista
  14. Täällä 15 mm. Harmi kun en saa todistusaineistoa näkyviin. :)

    VastaaPoista
  15. Kauniit kynnet sinulla. 11mm täällä. Omat sormeni näyttäisivät todella nysiltä, jos ei vapaata kynttä olisi pitkästi. Nytkin kynnen kokonaispituus 21mm ;)

    VastaaPoista
  16. Kauniinmuotoiset kynnet! Siskollani on samantapaiset, pitkä ja kapea kynsipeti. Itselläni on paljon leveämmät, joten kynsipetikään ei näytä niin pitkältä kuin se on. Vasemmassa keskisormessa ja etusormessa on molemmisa 17mm. Peukalossa 19mm O_O

    VastaaPoista
  17. Kauniit ja pisimmät kynsipedit (jota tiedän) ovat malli Asmita Soodilla... katsokaa, kommenttia...

    http://www.tollywoodblog.in/2013/09/asmita-sood-photos-from-adu-magadura.html

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...