Sivut

torstai 19. syyskuuta 2013

31DC13 - Day 5: Siniset kynnet

Viime viikonlopun rapujuhlien vaatetuksen kaveriksi piti lakkailla toki kynnet. Haasteessa kohdalle osui sininen päivä, mikä hankaloitti hommaa, koska mulla ei ollut mitään sinnepäinkään sinistä ylläni. Armyvihreään puseroon, jossa on rintataskun päällä erivärisiä koristestrasseja, mätsäsi vähistä sinisistäni Essie Mezmerised (kaunein sininen ever!), kaverinaan  a-england She Walks in Beauty.



Cremelakat on olleet suosiossani jo melkein liian pitkän pätkän ja välillä pitäisi jaksaa innostua jostain muustakin. Erityisesti, kun niitä muitakin tuota laatikosta löytyy... 

Lakkasin Mezmerisedia kaksi kerrosta (melkein yksikin ois riittänyt) ja päälle töpöttelin She Walks in Beautya vuoroin enkun omalla siveltimellä ja vuoroin meikkisienellä. Meikkisieni sai aikaan ainoastaan kahdenlaista jälkeä: joko kasoja vaaleanpunaisia glittereitä tai vain hentoa kultaista kimallusta, ilman ainuttakaan vaaleanpunaista. On/off. Ei ihan tullut kauniita ja sensuelleja liukuja, niin kuin sieluni silmin näin. No, ihan ok silti.



Tässä kynsien mallissa on muuten pari aika rasittavaa piirrettä.
1. Nää on mahdotonta viilata samanmuotoisiksi. 
2. Lakat kuluu kärjistä ihan hetkessä. 

Ja ne Color Club Emerald Depths -lakalla maalatut, vuoden 2011 siniset ois tässä:


31 Day Challenge 2011 Day 5, siniset kynnet 

Nyt on lähdettävä setvimään lakkalaatikkoa. Illalla treffaillaan muuten vaan muutaman "kynsityypin" kanssa, niin kirppisloota on haalittava mukaan ^_^.


7 kommenttia:

  1. Kauniit kynnet ! Alan pikku hiljaa kallistua tuon enkkulakan suhteen, että taidan sen jossain vaiheessa kotiuttaa..

    Miullakin on lakkalaatikon kaivelu meneillään iltaa ajatellan ^_^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rasittava tapaus toisinaan, mutta aika ihana silti :P.
      Ihanaa oli nähdä :).

      Poista
  2. Oi, kaunis yhdistelmä! Pitäsköhän viikonloppuna kipasta tuo Mezmerised viimein Anttilan alennuksella, kun oon sitä monta kertaa jo käsissä pyöritelly... Niinkun noita (sinisiä) cremejä ei ois viime aikoina karttunu ihan riittämiin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä, se on i-h-a-n-a. Täydellinen jopa :P.

      Poista
  3. She Walks In Beauty on kyl semmonen, joka koettelee mun hermoja, jos sillä koittaa koristella. Mulle käy just noin,että mielessä sen lopputuloksen kuvittelee hyvin erilaiseks, koska lakkahan on hyvin kaunis ja siinä ois potentiaalia vaikka mihin, mutta se ei vaan suostu yhetistyöhön kunnolla. Mun käytössä se on sellainen, että isoja pintoja, mutta ei töpötöpöä ilman herrrmojen menetystä... Huoh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos ei halua epäonnistua vahingossakaan, niin kantsii valita joku muu lakka ;D.

      Poista
  4. Todelliset talvikynnet! Kauniit!

    Blogiasi on muutenkin ilo seurata, sinulla on niin sivellin hallussa ja mielikuvitusta lakkauksiin riitää.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...