Sivut

torstai 6. syyskuuta 2012

Kelmuillen

Sneak peek puolesta matkasta lakkaustyötä. Mutta palataanpa ensin alkujuurille.


Hologrammilakat on olleet kynsiblogeissa paljon esillä viime(kin) kesänä. Itse en ole hololakkoja kesäaikaan juurikaan käyttänyt ja nyt kun aurinko ei enää niin näyttäydy (mukamas), iski innostus mullekin :). Tilaamistani a-englad -lakoista kolme oli hololakkoja ja tässä niistä viimeiset kaksi: Lady of the Lake (tumma violetti) ja Princess Tears. Kumpaakin lakkaa on kynnellä kaksi kerrosta ja kolmas olisi ollut tarpeen, jos olisin jättänyt kynnet näin.



Lakat on todella kauniita ja erityisesti Princess Tears oli helpohko levitettävä. Holoefekti on hyvin samantyyppinen kuin OPI Designer Series -lakoissa: koko kynsi kimmeltää eri väreissä, kun valo osuu siihen.

Jatkoin lakkausta elmukelmutekniikalla, johon nappasin ohjeita Belegwenin blogista.



Lyhykäisyydessään, annoin lakkakerrosten kuivua ja käsittelin sitten elmukelmulla kynnen kerrallaan: kerros lakkaa kynnelle ja töpöttelin pienellä elmukelmupallolla liikoja (märkiä) lakkoja pois, jolloin kynnelle jäi kuviot. Lisäsin siis Princess Tears -kynsille kerroksen Lady of the Lakea ja päin vastoin. Melko samanlainen lopputulos jokaisessa kynnessä, mutta halusinkin vain kokeilla, miten vaikuttaa, kun lakat on eri päin.

Aurinko ei ollut kovin armollinen kuvauspäivänä, joten jäin ilman kunnollisia holokuvia. Kivannäköiset näistä tuli, tähän saakka...



Kunnes päätin seuraavana päivänä ihan vähän leimata...


ÄääääääK!!!!


Pelkäsin, että mustista leimoista olisi tullut mulle liian silmiinpistävät (?!), kun siis nämä valkoisethan ei sitä ole :D. Siis oo-äm-gee ;).

Kuviot sotkeentui, keskisormeen ilmestyi omituinen laikku ja kynnet oli, noh, jokseenkin psykedeeliset. Erittäin Sannua jepjep. En vaivautunut leimaamaan toista kättä ollenkaan, vaan kynnet lähti putsaukseen heti kuvien jälkeen.


Nää on taas näitä, kun pitäisi osata lopettaa ajoissa :P. Saa sanoa kivoiksi, mutta ei ollut muuten tippaakaan minun kynnet. Ei. Noup.



9 kommenttia:

  1. Siis oo-äm-gee.. Minä täällä hihittelen tälle sun tekstille... :D
    Toi pohja on kyllä tosi kaunis, tulee ihan avaruus mieleen! Ja hyvä tietää, ettei se lakkojen laittaminen eri päin vaikuta lopputulokseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kun vaan oisin tajunnu jättää leikkimättä leimojen kanssa :D. Näiden lakkojen kohdalla ei tosiaan liiemmin vaikuttanut. Toiset lakathan voi sitten olla asia erikseen.

      Poista
  2. Onpas kyllä nätit nuo mutta kieltämättä leimat vähän varastaa huomiota:D

    VastaaPoista
  3. Ihanat kelmukynnet, mutta... tota... noi leimat? Joo ei, Sannu. :D

    VastaaPoista
  4. Hihihi...
    Hauska nähdä että näitä leimailuylilyöntejä käy muillekkin :D

    VastaaPoista
  5. Sait blogissani I love your blog -tunnustuksen :)

    VastaaPoista
  6. Joo, joskus sitä onnistuu valkkaamaan leimat, jotka oikein kirkuu kynsillä. Inhoon sitä, koska yleensä aina pilaan sillä kivan pohjan, jota en jaksa tehdä uusiksi ja päädyn lakkaamaan tylsästi yksiväriset kynnet. Ehkä tuo on osasyy mun blogihiljaisuuteen, argh :D

    Pakko kokeilla lähiaikoina tätä kelmujuttua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...