Sivut

maanantai 30. joulukuuta 2013

Vuoden 2013 lempparikynnet


Perinteinen lempparikynsikooste on täällä, nyt kolmatta kertaa :).

Tämä vuosi on tuntunut bloggaamisen suhteen aika ajoin jotenkin ikävästi raskaalta, toisin kuin edelliset, mutta postausten määrästä päätellen se ei sitä ole ollut. Tekstien määrä on kutakuinkin sama, kuin edellisvuonna (linkit edellisvuosien koosteisiin postauksen lopussa). Harrastus on siis edelleen erittäin mieleinen mulle, mutta elämäntilanne pienten lasten äitinä sekä erityisesti kuopuksemme vauvavuosi varmasti verotti jaksamista jossain määrin. Hyvällä boogiella kuitenkin jatketaan tottahan toki.

Kuvakansiosta oli ihan mahtavaa tutkailla vuoden aikana tehtyjä kynsiä, kun sai innoissaan huomata, että on saanut aikaa ihan sikamakeita juttuja, joita ei itse asiassa edes enää muistanut tehneensä. Tarttee siis muistutella teitäkin, millainen lakkakone Sannu on ;) eheh. Johan tässä voi alkaa kohta inspiroitumaan omista kuvista, joita tässäkin blogipikkuisessa on jo yli 400 postauksen verran :). 


Tässä minun mielestäni vuoden 2013 onnistuneimmat yritelmät, eli lakkaukset, joihin olin itse ihan eniten tyytyväinen:


Sulkaranskikset. Siis niin vaan hirmunätit ja niin minua :). Ohh <3.




Harlekiinikynnet. Yksi lempparikuoseista, erityisesti pienen poikalapseni vaatteissa, joista lähti idea näihin kynsiin :).



Siniturkoosia ja askartelutarroja. Tällä kombolla sain aikaan ensimmäiset sinivihreäsävyiset kynnet, jotka oli huippukivat ja omantuntuiset.

Käsinmaalatut kukkaset puolikuumanikyyrin koristeena. Onnistuin! <3

Kaunis, yksikertainen chevron-manikyyri.

Farkkulakkaus. Näitä oli eritysen hauska myös tehdä, kun piti kuivalla lakkasudilla huiskia.



Nudella ja kesäisellä hiekkalakalla loihdittu teippimanikyyri. Erittäin tyylikäs ja onnistunut kokonaisuus mielestäni :).

Kultarihmastolakkaus water spotted -tekniikalla. Kulta teki mintunvihreästä tyylikkään ja toimistokelpoisen (vaikka taisin olla vielä äitiyslomalla näitä lakatessa) :).




Kaiken tuon onnistuneen lisäksi oon myös kokeillut paljon (itselleni) uusia koristelujuttuja ja saanut aikaan upeita lakkauksia ja melkoisia floppeja. Näistä voi arvon lukija itse valita, mikä on mikä.

Strasseja, ah niin liikaa strasseja. 


Kunnon teemakynnet safarihengessä. Liukuväriä usealla sävyllä sekä leimat päällä. 







































…pyjamaraitoja (joihin EI kannata käyttää auringonvalossa vaihtavaa lakkaa!)...

…neonpinkkiä ja sähkönsinistä. Niin kasaria, niin överiä. Mulle ;).

 Lisää ihania teippimanikyyrejä hiekkalakoilla...

…jatko-osa omista Statement-kynsistäni. Näistä tuli täysi floppi, koska se 'statement' puuttuu tuollaisista lällyväreistä kokonaan. Plääh. Statement-lakkauksessa pitää olla munaa.


One Stroke -yritystä jälleen. Edelleenkään en tuosta maalailusta jaksanut innostua kummemmin.


Chevron-manikyyri itsetehtyjen teippitarrojen avulla.


Maailman eka onnistunut lakkaus keltaisella-keltaisella lakalla? Olenpa vaatimaton ;).


Tekstuurilakkakikkailua dotting toolilla...

…ombre-manikyyri ja Papun ihana Piano-lakka (franken)…

…siirtokuvasarjatulta eli kynnestä toiseen jatkuva kuvasarja.


Löysinpä muuten Orlyn Fowl Playn takaisin kotiin (ja oon jo kahdesti harkinnut sen siirtämistä lakkakirppikselle O_o).


Sain myös väsätä äidilleni harjoitusluontoisesti geelikynsiä ja mielestäni onnistuinkin useissa kynsissä aika kivasti.


Kokeilin myös taas mantelimallia vaihtelun vuoksi omille kynsilleni...







































…ja fishtale-manikyyriä elikkäs lettikynsiä. 

Rakastuin siniseen kynsilakkaan (Essie Mezmerised)….

 …kokeilin ekan v-gap manikyyrin...

…sain ihanat iPhone-kuoret...






































…testasin kaksiväristä leimausta...

…ja ennen kaikkea, löysin itseni lenkkarit jalassa juoksemassa elämäni ekaa kymppiä!



Ensi vuonna 2014 lupaan teille ainakin:

Siivota työpisteeni perusteellisesti ja pitää sen siistimpänä, kuin yleensä…



…opetella uusia leimauskikkoja leimankääntämisen lisäksi…



…ja erityisesti, saada suuren suosion saavuttaneen blogivierailijani, armaan aviomieheni kirjoittamaan teille uuden postauksen ;D.


Kiitokset kuluneesta vuodesta kuuluvat tietenkin myös teille mahtavat lukijani. Ihania kommenttejanne on niin virkistävää ja antoisaa lukea <3.


Tässä vielä muistin virkistykseksi linkit edellisten vuosien koosteisiin:

Vuoden 2012 lempparikynnet

Vuoden 2011 lempparilakkaukset


Mikä on ollut sinun mielestäni parasta tai ärsyttävintä blogissani tänä vuonna? Nyt saa avata sanaisen arkkunsa :).


31 kommenttia:

  1. Kylläpä olikin mahtava kuvapläjäys, hienoa jälkeä pitkin vuotta! Nuo keltaiset ja väriä vaihtava lakka jääneet parhaiten mieleen.

    Parasta on edelleen kaunis jälki ja inspiraationa oleminen pienilläkin jutuilla. Musta tuntuu, että monesti olet se, joka keksii jonkun uuden jutun ennenkuin moni muu. (niiden blogien keskuudessa joita itse luen).

    Jos ihanihanihan pakkoa sanoa joku "ärsyttävä" juttu, niin se olisi varmaankin se, että joskus haluaisi nähdä jo seuraavaa postausta ja tauot tuntuvat pitkähköiltä joskus.
    Älä ymmärrä väärin, ymmärrän paremmin kuin hyvin pienen lapsen kanssa elämisen haasteet, joten en nyt siitä sua tässä syyllistä ;) Meinaa vaan joskus ihan vallan ikävä puskea :D

    Kiitos kivoista kommenteista blogissani ja kaikkea hyvää ja kivaa sulle ja perheellesi vuodelle 2014!

    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Kaisa! Tää oli varmaan ihan paras kommentti, mitä oon koskaan saanut <3. Pus!
      Ihania sanoja, kertakaikkiaan. Ja arvostan todella, että uskallat antaa risujakin. Tuohon asiaan en väitä vastaan. Muistan, kun 31 päivän haasteen alussa kommentoit, että on kiva, kun postaan nopeasti, mutta kappas kummaa, miten kävi :P. Nooh, aloitin työtkin syksyllä, että onhan tässä ollut kaikkea, mut voisin yrittää parantaa tapani ja ottaa esim. Sissistä mallia ja koittaa ajastaa postauksia tietyille päiville :).

      Kiitos vielä, olet ihana :).

      Poista
    2. Itte oot!

      Mä olen pulassa, koska en osaa tehdä ajastuksia :D (olen yrittänyt, en tiedä missä menee mönkään)
      Mutta täällä ollaan, vaikka tahtisi olisi hitaampikin, nou hätä.

      Poista
  2. Kiitos myös itsellesi Sannu! Hurjan kauniita kynsiä oot taas tehnyt tänä(kin) vuonna, kyllä näitä jaksaa aina odottaa niiden ruuhkis-hetkien ylikin :) Mulle jäi vuodesta parhaiten mieleen liskokynnet, mutta ne ei tainneet sun mielestä olla sitä vuoden onnistuneinta osiota ;) Kauniiden lakkausten lisäksi sulla on myös aina tosi kauniita kuvia. Ja kivoja hiusjuttuja!

    Bonuksena, ihan mahtavaa että ollaan päästy myös tapaamaan naamatusten! Ei mulla ollut aavistustakaan että asutaan samalla paikkakunnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksesta, kiitos :). Niin helpottavaa, kun voi ajatella, et kyllä minua odotetaan <3. Kuvien kanssa oon yrittänyt tosiaan opetella koko ajan lisää ja tukkajututkin on kivoja tehdä. Ja tosiaan, on ollut kiva tavata ja taisin luvata tulla kattomaan jotain otuksia teille ;).

      Poista
  3. Mun suosikkeja näistä on nuo äidillesi tekemät vaaleanpunaiset geelikynnet, japanilaistyyliset siirtokuvakynnet, strassiöverit ja turkoosi-kultakynnet. Tykkäsin paljon myös tuosta leimaamispostauksesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla suosikkeja, kiitos :). Äidin kynnet oli jo sen takia melkoinen meriitti, että olivat äidin ekat pinkit kynnet ja huomasin hänen vieläpä tykkäävän niistä, vaikka on anti-pinkki koko äiti ^_^.

      Poista
  4. Kaikki kynnet oli aivan älyttömän hienoja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Parit oli vähän niin ja näin omasta mielestäni, mutta toisaalta tästä postauksesta puuttui vielä monet kymmenet onnistuneet :).

      Poista
  5. Aivan upeita lakkauksia. Etenkin rakastuin noihin nudeihin, joissa on hiekkalakkaraita keskeskellä. Täydellinen väriyhdistelmä.

    Palautetta en osaa antaa paitsi että ihanaa, että olit kerännyt tähän postaukseen näin paljon kynsikuvia. Itsellä ei ole pahemmin ollut aikaa lukea blogeja tänä vuonna, joten oli mahtava nähdä näin paljon kauniita lakkauksia kerättynä yhteen postaukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nudet hiekkakynnet on saaneet kovasti suosiota mun ystäväpiirissäkin :). Olihan ne nätit. Vois kokeilla jollain toisella yhdistelmällä samaa joskus.

      Ihan samaa tiedätkö ajattelin, kun oon lukenut muiden koosteita. Ihana nähdä yhdessä postauksessa paljon kauniita kynsiä ja joukkoon mahtuu taatusti parit, jotka on menneet kiireessä ohikin :).

      Poista
  6. Ihania lakkauksia mutta yhtä asiaa ihmettelen todella kovasti? MIHIN tämä aika menee?? Tuntuu, kuin olisin nähnyt osan näistä ihan vasta äsken ja kun katson, niin oho, nuokin oli jo keväällä blogissasi. Aika on tosiaan kiirinyt ja paljon olet saanut tehdyksi ja uusia juttuja kokeilluksi. Mantelin muoto sopii sulle todella hyvin ja monet lakkaukset näyttävät vielä ylväämmiltä sen ansiosta. Ihan mahtavaa:) Hyvää uutta vuotta ja lakkailuintoa tulevalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! No niinpä! Lapsista ja heidän kasvamisestaan sen huomaa eritoten, mut onneksi me ei itse juurikaan vanheta enää ^_^.

      Kiitos palautteesta. Manteleihin palaan ihan varmasti taas jossain kohtaan :). Hyvää uutta vuotta sinullekin :). Toivottavasti ensi vuosi toisi tullessaan treffit ihan livenä!

      Poista
  7. Pakko sanoa että olet kynsi-idolini edellen :-).

    Kiitos hienoista postauksista tänäkin vuonna ja huoli pois taukojen suhteen. Hyvää jaksaa aina odottaa. Terkkuja!

    VastaaPoista
  8. Aivan tajuttoman upeita kynsiä oot tehny tänä vuonna :) Innolla odotan ensi vuotta jo! :)

    VastaaPoista
  9. Hienoja kynsiä kaikki, mutta jos yksi suosikki pitäisi valita näistä niin ehdottomasti nuo keltaiset! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Keltaiset sai jostain syystä kyllä suosiota ja pääsinpä jopa Annien Polish This! -blogiin :). Kaikessa yksinkertaisuudessaan aika kivat :).

      Poista
  10. Erityisesti nuo farkkukynnet on jääneet mieleen, ja nuo strassiöveripuolikuut myös! Todella kauniita lakkauksia on saanut ihastella tänäkin vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Vanquish! Kaikennäköistä sitä tuli taas kokeiltua :).

      Poista
  11. Sun kynnet on vaan niin upeita! :) Jos pitäis suosikit luetella, niin tulis pitkä lista, mut näin päälimmäisenä tykkäsin tosi paljon noista keltasista kynsistä ja hiekkalakalla toteutetusta teippimanikyyristä. Ja iPhonen kuorista oon niiin kateellinen! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Anni!
      Kunhan mun puhelin hajoaa, niin nuo kuoret jää sit joutavaksi ;).

      Poista
  12. Toinen toistaan ihanampia kynsiä <3 Lemppareiksi nousi mulla ne keltaiset sekä sulkaranskikset :) Kiitos Sannu ihanasta blogista, tätä on aina niin kiva seurata! <3 Energiaa ja potkua ensi vuoteen, ja koita olla ressaamatta, jos ei ehdi postailla tiuhaan tahtiin. Eipä sitä kukaan aina jaksa, tai en minä ainakaan, eikä mun mielestä tarvitsekaan. Tekee siltä kuin itsestä parhaalta tuntuu eiks nii? :) Ihanaa Uutta Vuotta ja palataan taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana, pirtsakka Sigi <3.
      Ja just niinhän se on tehtävä. Muuten ei kestä järjissään ja palaa kynttilä molemmista päistä :).

      Poista
  13. Upeita kynsiä olet tänä vuonna saanut tehtyä! Niin paljon kauniita lakkauksia, ettei parasta osaa valita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :). Yllätin melkein itsenikin :D.

      Poista
  14. Oi että, niin paljon upeita kynsiä oot tänäkin vuonna tehnyt! Sattumoisin nuo keltsit ranut on jotenkin jääneet mieleen. ;) Muita lemppareita oli ehdottomasti ainakin nuo kultaturkoosiset ja sulkakynnet jaja. :D Oikeen mukavaa ja kynsirikasta uutta vuotta! Äläkä huoli jos et aina kerkiä niin usein postailemaan, kyllä me täällä aina ootellaan, vaikka ikävä saattaakin joskus iskeä. :)

    Ps. kaikki tulkajutut on ollu huippuja myös! Niitä on aina hauska lukea, vaikka tuunkin niistä aina vähän kateelliseksi kun en saa ite ikinä minkäänlaisia kampauksia onnistumaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sattumoisin, ne keltsit ;). Ja kiitos, en huoli. Saa huudella, jos ikävä kalvaa ;).
      Tukkajuttuja vois kehitellä jotain lisää, jos vaan keksin jotain helppoa :).

      Poista
  15. Whaat miksi mun kommentti ei ole menny läpi :o niin siis sitä vaan piti sanomani, että aivan upeita kynsiä oot tehnyt pitkin vuotta, ja oon todella iloinen siitä että pidät blogia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei huvittanu julkaista, kun siinä ei ollu tarpeeks kehuja muahahaha. No just joo ;).
      Ei ollu ees roskapostien joukossa, mihin lie kadonnut :(. Kiva, kun laitoit uuden <3.
      Ja kiitos, ihanasti sanottu. Samat sulle :)).

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...