Sivut

torstai 20. elokuuta 2015

Minttumanikyyri + Faby Top Coat

Tässä ne vielä komeilee, mun (lähes) luomut kynnet. Vähän siis geelin jämiä pohjalla, mutta hyvin vähän. Työ ja tuska ja hampaakiristys on ollut pitää kulmia ehjänä ja oikea käsi olikin jo tässä vaiheessa varsinainen muotopuoli etusormen ja peukalon osalta.



Tähän skittlette-lakkaukseen käytin GinaTricot Shimmer Mint -lakkaa sekä keskisormeen Kiko Cupcake -tekstuurilakkaa sävyssä 655 Mint.

Valkoiset ja hopeiset viivat ja pisteet on tehty Kauneutta.comista saamillani kaksipäisillä koristelukynillä. Naturel 2 Way Art Pen -koristelykynissä on siis korkissa sekä sivellin, jolla on kätevä maalata viivoja tai paksumpia kuvioita sekä ohut, kynämäinen kärki, jolla saa puristusvoimaa säätelemällä eri paksuista jälkeä aikaan. Tuo kynäpää on kiva esimerkiksi juuri pisteiden tekemiseen, mutta samansuuruisten pisteiden tekeminen vaatii ehkä pikkuisen treeniä. Olin vähän epäileväinen näiden suhteen, kun maalailen viivani mieluiten akryylimaaleilla, mutta yllätyin kyllä positiivisesti, erityisesti tuosta valkoisesta: riittävä pigmentti ja tarpeeksi ohut sivellin. Hopeisessa koristelukynässä on pientä glitteriä, joten sillä maalausjälki on hentoisempaa, ellei kerrosta useasti. Se on kuitenkin näppärä esimerkiksi leimojen varjostamiseen tai muuhun pieneen blingbling-koristeluun.


Oon testaillut tässä muutamissa lakkauksissa myös Faby Top Coat Fast Dry -päällyslakkaa. Suuren plussan se saa ihanan kiiltävästä pinnasta, joka ei nyt valitettavasti näissä kuvissa välity. Mulla on edelleen useimmiten käytössä Seche Vite tai Sally Hansen Insta Dri ja ne jää kyllä kiiltävyydessä ihan 6-0. Kuivumisnopeus on tavallista päällyslakkaa nopeampi, muttei pikakuivattajan veroinen kuitenkaan. Lakkauksia Faby ei kutistanut ja lakat pysyi kaikkinensa täysin moitteettomana luonnonkynsillä kolme päivää (ja se on siis paljon, ilman ainuttakaan lohkeamaa). Leimausten päälle Faby ei mun käytössä sovi, tai sitten en vaan osaa :P. Faby-tuotteita voi ostaa Kauneutta.comista ja tämän 15 ml pullon hinta on 15 €.



Päällyslakka ja koristelukynät on saatu blogin kautta testattavaksi Kauneutta.comista. Aatokset niistä ovat ihan omiani :).




10 kommenttia:

  1. Oi miten kauniin hempeä lakkaus ♥ :)

    VastaaPoista
  2. Nätit kynnet! Tuo päällyslakka kiinnostaa, mitenhän eroaa siitä normaalista Faby Top Coatista mikä mulla on..sekin kuivuu nopeasti ja on todella kiiltävää. Sopii leimojen päälle kunhan levittää varovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kauneutta.comin sivuilla päällyslakat on eroteltu vain original ja nopeammin kuivuva. Ja hetkinen, tuo fast dry on muuten kalliimpi, pitääkin korjata hinta postaukseen (18,5€). Mä en onnistunut olemaan sotkematta leimoja tän kanssa, vaikka kuinka kevyesti ja vähille veroilla yritin :(

      Poista
  3. Ihanat, minttu toimii aina! Pitäisi varmaan kaivaa koristelulakat joskus käyttöön, hetki on edellisestä käyttökerrasta vierähtänyt..

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...