Ystäväni esitti mulle kysymyksen: missä sinä olet hyvä?
Jännä kysymys sinänsä, kun ensimmäisenä mieleen tullut vastaus oli, että no enpä juuri missään. Seuraava ajatus oli, että oon hyvä siivoamaan, nipottamaan, nalkuttamaan ja järjestelemään. Ainakin jos kysytään lapsiltani tai mieheltäni. Mutta missä minä sitten oikeasti olen hyvä? Minun mielestäni?
Oon hyvä äiti lapsilleni. Osaan työni hyvin. Oon hyvä pitämään ystäviini yhteyttä. Olen myös hyvä lakkaamaan kynsiä. Oon aikaansaava ihminen. Erityisesti oon hyvä pitämään pääni, itsekurini on vuoren kokoinen ja sillä jaksan jopa kehuskella. En siis jätä asioita kesken ja jos päätän jotain itsekuria vaativaa, se todellakin pitää.
Poikkeus vahvistaa tietysti säännön ja luomukynsien kasvatusprojekti koki karvaan tappion neljän viikon jälkeen. Repsahdin ja pahasti, ja sillä tiellä olen edelleen.
Mutku. Kynnet katkeili ja halkeili, enkä kuitenkaan jaksanut lakata niitä riittävän usein, että lakat olisivat antaneet hyvän suojan. Oon geelivuosien aikana niin tottunut siihen, että kynnet on ehjät, eikä niitä tarvitse varoa liiemmin. Täytyy kyllä sanoa, ettei tää repsahdus harmita.
Käytin geelaukseen Cesarsin luottokamojani eli Cesars Secrets Refill-geeliä ja Sealing-geeliä. Täydellisen sävyinen minttugeeli on Mosaicin geelimaalia sävyssä pastel green. Sävy on just niin ihana, kuin Kikon Mint Milk tai Barry M Greenberry <3. Viivat lakkasin geelien päälle koristelulakoilla ja viimeistelin pienillä strasseilla, jotka sain kokeiltavaksi Kauneutta.comista.
Kun katselin näitä aurinkoisen päivän otoksia koneen ruudulla, pystyin taas hyvin toteamaan virheitä, mitä silmä ei nähnyt kynsiä tehdessä. Ehkäpä siinäkin on yksi asia, jossa oon hyvä: kriittinen arvioimaan oman käden jälkeä :P.
No, kiva geelaus/lakkausyhdistelmä kuitenkin ja niin helpot, siistit ja kestävät kynnet neljäksi viikoksi.
I like. :)
Missä sinä olet hyvä?
Missä olen hyvä? Taloudenhoidossa, siivoamisessa. Järjestelemisessä. Olen tehokas blogin kirjoittaja. Tämän viikonlopun saldo kolmen kokoelman swatchit ja postausten viimeistely pariksi viikoksi eteenpäin. En halua sanoa olevani hyvä kynsien teossa koska aina on parannettavaa. Ehkä olen ihan hyvä meikkaamaan? Ainakin olen hyvä äiti eläinlapsilleni ❤️
VastaaPoistaTottakai oot hyvä kynsienteossa! Tokihan sitä parannettavaa voi ja pitääkin aina olla, mut hyvä voi olla silti :). Ja tosi blogiahkeruudesta nostan sulle hattua. Hienoa ! :)
PoistaMullakin on ollut omien kynsien kasvatusprojekti, mutta nyt on ruvenneet geelit taas kutsumaan tuolta laatikosta.
VastaaPoistaOisinpa määkin aikaansaava, multa tuntuu aina jäävän kaikki kesken.
Ne sun edellisessä postauksessa näkyneet punaiset hiukset oli muuten upeat!
Kiitti. Tykkään kyllä itekin hiuksistani tosi paljon :).
PoistaNo sulla on kyllä paljon asioita missä olet hyvä! :) Itse koen olevani hyvä ongelmanratkaisussa, arkielämän suunnistamisessa, uusiin ihmisiin tutustumisessa ja kaikenlaisessa pikkupuuhailussa joka vaatii kärsivällisyyttä. Itsekurini on nollissa ja sille päälle sattuessani olen mahdottoman laiska :D Mutta noh, ihmiset on erilaisia! :D
VastaaPoistaKynnet on ihanat, eikä repsahdus tässä asiassa ole ollenkaan pahasta jos se sinut iloiseksi teki, eikä ole kellekään muullekaan vahingoksi :)
Hyvän listan sait sinäkin aikaan! :) Kiitos kivasta kommentista <3
PoistaNätit
VastaaPoistaKiitti!
PoistaTää sun postaus pisti kyllä ajattelemaan... Huh hei! Missä oon hyvä? -> Poistuu miettimään... :D
VastaaPoistaPs: Kauniit kynnet!
Niinpä. Hyvä välillä miettiä näinkin, et jos oikeesti pitäisi kunnolla itseään kehua :). Kiitos :).
PoistaKaunis repsahdus! ♥
VastaaPoistaJa missäkö olen hyvä? Murehtimisessa ainakin. Siinä olen ihan maailmanluokan osaaja. Olen myös hyvä hellittelemään muksujani, joten toivoakseni olen myös ihan kelpo äiti :D Muusta en sitten tiedäkään.
Kynsien lakkaaminen ja korujen tekeminen heitetään kevyesti tuohon listalle ainakin :).
Poista