Sain kanssabloggaajilta hyviä neuvoja, vinkkejä ja tuotesuosituksia projektini tueksi, mutten vielä hankkinut mitään, katsokaas kun olin ihan varma, että löydän itseni kahden viikon kuluttua uv-uunini ja geelipurkin ääreltä. Tätä kirjoittaessani on kulunut kolmisen viikkoa viilausurakasta ja vaikka v-käyrää nosti ihan hienoisesti jo ensimmäisen vuorokauden kohdalla poikkinapsahtanut peukalonkynnen kulma, olen sitkeästi päässyt tänne saakka. Ja kyllä, kynsien katkeaminen voi ja saa harmittaa :P.
Fiilikset on täysin kaksijakoiset edelleen, enkä ole varma, minä päivänä haksahdan geelien ääreen. Kynnet on nyt kohtuullisen lyhyet, näppiksenkin tuntee jo pelkällä sormenpäällä. Edelleen raivostuttaa repeämät ja erityisesti se, että kynsiä joutuu varomaan taas. Harmittava seikka on myös lakkojen huono pysyvyys, kun geelikynsien kanssa saattoi pitää samaa lakkausta jopa kaksi viikkoa, eikä se siltikään repsottamut samalla tavalla kuin luonnonkynsillä muutaman päivän jälkeen. Oon joskus kuullut sanottavan, ettei jaksa huoltaa/huollattaa geelejä, mutta minusta se on tällä erää pienempi paha, kuin lakkaaminen joka toinen tai kolmas päivä. Edellisessä postauksessani on siis semiluomut kynnet lakan alla, nakuihin ei pysty, kun en viitsi katsella niitä itsekään.

Että kaiholla kuulkaas katselen näitä viimekesäisiä kuvia (lupaan, tää on viimeinen!) ja haikailen pitkien ja kestävien kynsien perään.
Persikansävyinen lakka on Kiko 359 Light Peach ja keltainen SpaRitual Mellow Yellow. Vapaalla kädellä pyyhkäistyt raidat vinoranskiksen malliin ja päällä eBayn nättejä, mutta niin ankeasti käyttäytyviä siirtokuvia.
Saanko jo luovuttaa? o:)
Oi kauniit<3 ihanat värit!
VastaaPoistaKiitti! Eli saan geelata jo uudelleen :D?
Poista